Taitoluistelun suosio on kasvussa aikuisten sekä nuorten keskuudessa.
Suomalaiset taitoluistelijat ovat pärjänneet maailmalla hyvin. Ei siis ihme, että lajin suosio on kasvussa. Taitoluistelun suosio on naisten ja tyttöjen keskuudessa ollut suhteellisen suuri jo kauemmin, mutta nyt myös pojat ovat selkeästi innostuneet kyseisestä lajista.
– Poikien määrä on lisääntynyt. Se on selkeästi nähtävissä kilpailutoiminnassa. Joka vuosi heitä näkyy enemmän ja enemmän, Suomen taitoluistelijaliiton tiedottaja Mila Kajas-Virtanen sanoo.
Edelleen suosio on kuitenkin suurempi tyttöjen ja naisten keskuudessa, joten miespuolisten innostuneisuutta kaivataan edelleen. Lohduttavaa kuitenkin on, että Suomessa on tällä hetkellä enemmän jäätanssipareja, kuin pitkään aikaan.
"Lajissa yhdistyy kuntoilu, itseensä haastaminen ja taiteellisuus"
Taitoluisteluliiton tiedottaja arvioi syyn taitoluistelun suosion kasvuun johtuvan hyvinkin yksinkertaisesta asiasta.
– Suosio on noussut, koska televisiossa näytetään paljon taitoluisteluun liittyviä ohjelmia, Kajas-Virtanen toteaa.
Lähes jokaisessa taitoluisteluseurassa järjestetään tunteja aikuisluistelijoille ja hyvä niin, sillä kurssit täyttyvät nopeasti. Tiedottajan mukaan ikähaarukka näissä ryhmissä on laaja. Lajissa aikuisia luistelijoita kiehtoo erityisesti kolme erityispiirrettä.
– Lajissa yhdistyy aikuisille kuntoilu, itsensä haastaminen ja taiteellisuus, Kajas-Virtanen iloitsee.
Suomen taitoluisteluliiton tiedottajan mukaan taitoluistelussa on hyvin helppo mitata oma kehityksensä suunta. Harjoittelun aikana näkee nimittäin nopeasti osaako tänään tehdä useampia piruetteja kuin aiemmin.
Taitoluisteluseuran luistelukouluissa harrastaa vuosittain lähes 9000 lasta. Luistelukouluihin tulevat lapset ovat iältään usein noin 4–6-vuotiaita. Aikuisluistelun suosio on myös ollut kasvussa. Ikähaarukka heillä vaihtelee noin 20–60-vuotiaiden välillä.
Lue myös:
Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi
Uusimmat
-
08:02
Coldplayn keikat aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä: "Kärsivällisyydellä ja positiivisella mielellä pääsee pitkälle"
-
08:02
Video näyttää hurjan ajojahdin Tampereen liukkailla teillä – kortiton huumekuski kipitti karkuun, kunnes katui
-
08:01
Vuoden unikeko on Panu Routila
-
07:49
NHL-seuran pitkäaikainen apuvalmentaja on kuollut 54-vuotiaana
-
07:32
Jenkkianimaattori Phil Mendez sai potkut Disneyltä Mikki Hiiren vuoksi ja päätyi Helsinkiin – on "henkensä velkaa" Suomelle
-
07:17
Ida Hulkko törmäsi olympialaisissa pahaenteiseen kylttiin – kuitti urheilijatovereille: "Ei käy kyllä kateeksi"
-
07:15
Martin käsittämättömässä lentosuorituksessa veri valuu päähän: "Ei moni poika pysty"
-
07:01
Sandra Bullock 60 vuotta – Hollywood-tähdellä raju vuosi takana
-
06:48
WSJ-kysely: Harris kirii Trumpin johtoasemaa
-
06:43
Kommentti: Urheilijoiden ilmeet sen kertoivat – mahtipontisissa avajaisissa ikävä sivumaku
-
06:31
Lemmikin tappaneen koiran omistajaa ei välttämättä voi tuomita mistään – silti on jopa oikeus tappaa hyökkäävä koira
-
06:29
Ballerinat jalassa? Tätä mieltä on jalkaterapeutti
-
06:12
Heidi kuvasi puutarhassaan pinkin heinäsirkan – asiantuntija kertoo, mikä kumma se on
-
06:01
Eva: Yli puolet suomalaisista alentaisi perintöveroa
-
05:30
Olympialaiset käyntiin täydellä teholla – katso lauantain suomalaiset
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
Lataa lisää