Suomen Lihavuusleikatut LILe ry:n sihteerin mukaan eri sairaanhoitopiireissä on aivan erilaisia ohjeita ja malleja siihen, miten lihavuusleikattuja hoidetaan. Psyykkiseen puoleen ei Suomessa juurikaan kiinnitetä huomiota leikkauksen jälkeen.
– Se on niin hirveä muutos. Voin henkilökohtaisesti sanoa, että kun olen tähän mennessä laihtunut 145 kiloa, voitte arvata, että on vähän muutoksia! Ja matkaa on edelleen edessä. Sirpa Rintamäki kertoo.
Lue myös:
Menossa on keskustelutilaisuus liikalihavuuden hoidosta. Sirpa on Suomen Lihavuusleikatut LILe ry:n sihteeri.
Suomen Lihavuusleikatut Lile ry:ssä ajaa potilasjärjestönä lihavuusleikattujen asiaa. Järjestöllä on noin 700 jäsentä, jotka joko pyrkivät lihavuusleikkaukseen, tai heidät on jo leikattu. Järjestö järjestää tapaamisia, luentoja ja vertaistukea – siis yhdessäoloa esimerkiksi vesijumpan tai piknikin merkeissä.
Lihavuusleikkauksen jälkihoidossa on puutteita
Sirpan mukaan eri sairaanhoitopiireissä on aivan erilaisia ohjeita ja malleja siihen, miten lihavuusleikattuja hoidetaan. Näitä pitäisi yhtenäistää.
– On aika hyvin hoidettu se, kun leikkaukseen lähdetään: valmistautuminen, motivaatio ja aika hyvin katsotaan psyykkinen tilanne. Mutta sitten se jälkihoito. On todella tärkeää, että otetaan labroja ja muita kokeita, mutta siihen keskitytään liikaa, Sirpa sanoo.
Potilaat toivoisivat myös, että perusterveydenhuollon lääkärit olisivat paremmin tietoisia leikattujen lääkkeistä.
– Ettei meidän itse pitäisi olla selittämässä, mitä lääkkeitä saamme syödä. Ei saa antaa Buranaa. Ei sitä listaa itsekään aina muista. Miksi leikatun pitää muistaa koko Pharmaca Fennica, kun lääkäri on ammattihenkilö?
Psyykkiseen puoleen ei hänen mukaansa Suomessa juurikaan kiinnitetä huomiota leikkauksen jälkeen. Sirpan itsensäkin on ollut vaikeaa käsittää leikkauksen seurauksia: kun laihtuu yli sata kiloa, tuntee itsensä aivan eri ihmiseksi.
– En ole ainoa, joka ei käsitä, mitä on tapahtunut, vaikka minullakin on ollut seitsemän vuotta aikaa käsittää. En ole ainoa, kenen tätä on vaikeaa käsittää, ja olen sentään Suomen Lihavuusleikatut LILe ry:n aluevastaava ja vertaistukihenkilö, mietin näitä asioita, Sirpa sanoo.
Esimerkiksi Norjassa on kuntoutusleirejä, joille mennään ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Leirillä potilas sitoutuu ottamaan selvää asioista ja elämään terveesti.
– Joudut tekemään töitä asian eteen ja olet itse valmis siihen. Moni luulee, että menee vain leikkaukseen, ja se on siinä. Moni luulee, että se leikkaus laihduttaa.
"Paljonko sulta otettiin pois?"
”Paljonko sulta otettiin pois? Eihän sulle mitään tapahtunut!”
Leikkauksen jälkeen leikattujen läheiset yllättyvät siitä, ettei 50 kilon ylipaino kadonnutkaan kuin taikaiskusta.
– Ei se ole mikään hokkuspokkus-temppu, siinä on paljon tuskaa fyysisesti ja psyykkisesti, Sirpa sanoo.
Leikkauksen jälkeisessä hoidossa tulisi ottaa huomioon myös leikattavan puoliso. Suuret muutokset aiheuttavat mustasukkaisuutta ja pahimmillaan avioeroja, kun kumpikaan puolisoista ei ymmärrä, miksi toinen on kuin toinen ihminen.
– Pitäisi saada ymmärrys siitä, että meillä (leikatuilla) on todennäköisesti monella ollut addiktio syömiseen. Kun ei enää voi syödä, addiktio helposti muuttuu joksikin muuksi. Siihen pitäisi saada apua. Monet hankkivat addiktion seksistä, peleistä, alkoholista.
Kehonkuvan muutos pakottaa myös katsomaan itseään uudella tavalla. Ennen ei voinut tehdä mitään, koska oli lihava. Kun kiloja ei enää ole, mikä estää tekemästä? Minkä tekosyyn sitä keksisi, ettei tarvitsisi tehdä?
– En voinut tehdä mitään, kun olin lihava. Nyt kun olen laihtunut, se ei olekaan enää tekosyy. Ennen minusta ei tykätty sen takia, kun olin lihava. Nyt täytyykin katsoa peiliin. Pitää ymmärtää, että ihmiselle tulee kaikkia ajatuksia mieleen, ja tässä psyykkinen tuki voisi auttaa, Sirpa kuvailee.
Monella pintaan nousee viha; puhdas raivo toisia ihmisiä kohtaan.
– Aiemmin on hyväksynyt sen, että itseä halveksitaan, kun on lihava. Sen ymmärtää, ja häpeää lihavuutta: kaupassa ei kohdella ihmisenä, sinulle saa sanoa, mitä vain, et ole mikään, voit aina vahtia laukkuja, kun muut menevät tanssimaan. Kun olet laihtunut, kaupassa kohdellaan ihmisenä. Jotkut ottavat sen imarteluna. Toiset suuttuvat: nyt ne hyväksyvät minut, kun olen laihtunut. Miksen aiemmin ollut ihminen?
Keskustelutilaisuus liikalihavuuden hoidosta järjestettiin 10.2. Puhumassa olivat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen sekä ravitsemusasiantuntija Patrik Borg Suomen Lihavuustutkijoista, HUS:in lihavuuskeskuksen ylilääkäri Kirsi Pietiläinen Lihavuus- ja metaboliakirurgian yhdistyksestä, puheenjohtaja Mervi Tarpio Suomen Lihavuusleikatut LILE ry:stä sekä ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka Suomen Diabetesliitosta.