"Kävelin peilin ohi, ja katsoin, että kuka tuolla menee" – Sirpa laihtui lihavuusleikkauksilla 145 kiloa

– Sitä en enää kohtaa niin paljon, etten saisi olla olemassa, kun olen niin lihava. Kun olin kassalla töissä, yksikin mies sanoi, että miten olet päästänyt itsesi tuollaiseen kuntoon. Sellaisia ei enää sanota, Sirpa Rintamäki sanoo.

Sirpalle on tehty kaksi lihavuusleikkausta. Hän on omien sanojensa mukaan "vähän erikoistapaus".

– Olin niin iso, ettei minua voinut leikata kerralla. Ensin tehtiin mahalaukun kavennus, sitten vajaan kahden vuoden päästä ohutsuolen ohitus. Norjalainen kirurgi teki sen, koska se on erikoinen leikkaus. Olin ensimmäinen nainen, jolle se tehtiin. 

Lue myös: Mistä ratkaisu suomalaisten lihomiseen? "Kestäisi 160 vuotta käydä läpi edes Helsingin ja Uudenmaan lihavat"

Ennen leikkausta vatsaan vietiin BIB-pallo, joka auttaa laihtumaan.

– Minun piti ennen leikkausta laihduttaa 70 kiloa. Painoin noin 260 kiloa. En ihan tarkkaan tiedä, mitä olen painanut pahimmillani, mutta arvio on sellainen. Kun minut leikattiin ensimmäisen kerran, painoin 185 kiloa.

Ja sitten?

Paino ei taianomaisesti heti pudonnutkaan.

Sirpan mukaan kolme vuotta meni niin, ettei laihtumisen suhteen tapahtunut oikein mitään.

– Keväällä 2015 yhtäkkiä paino vain alkoi pudota. Pääsin liikkeelle. Kuljin yli kymmenen vuotta taksilla töihin, mutta nyt olen huhtikuusta 2015 lähtien kävellyt ja kulkenut linja-autolla. Olen tosi onnellinen.

Ihon kiristäminen

Kymmenien kilojen laihtumisen seurauksena iho löystyy. Ihoa voidaan kiristää leikkauksella. 

Leikkauksessa voidaan poistaa esimerkiksi alavatsalta löysää ihoa ja kiristää ihoa alaspäin. Tarvittaessa vatsapeitteiden lihakset korjataan oikeaan asemaan. Alavatsalle jää koko vatsan levyinen arpi.

Sisäreisien velton ihon ihopoimu voi aiheuttaa oireita, kuten ihon hiertymistä ja hankautumista, ihorikkoja ja ihoinfektioita.

Olkavarsiin, siis "alleihin", liittyviä korjausleikkauksia ei pääsääntöisesti tehdä julkisen terveydenhuollon piirissä, koska haitta on kosmeettinen.

Lähde: HUS

Sirpa on nykyisin Suomen Lihavuusleikatut LILE ry:n sihteeri. Hän on laihtunut 145 kiloa ja toivoo, että paino jatkaisi laskuaan. 25 kiloa pitäisi saada pois, jotta hän pääsisi leikkaukseen, jossa laihtumisen jäljiltä jäänyttä löysää ihoa poistetaan.

– BMI:n pitää olla 32, että pääsee leikkaukseen. Olen niin hirveästi laihtunut. Toivoisin, että reisistä ja vatsasta voisi poistaa ihoa.

Ravintolassakin saa käydä

Moni leikkausta harkitseva kyselee, saako leikkauksen jälkeen enää syödä yhtään mitään. Onko elämä pelkkää vitamiinipillereiden imeskelyä?

Lue myös: Tuhat suomalaista pääsee lihavuusleikkaukseen vuodessa

– Tietysti saa syödä, mutta pitää varautua. Ettei tule mitään yllätyksiä, Sirpa sanoo.

Elämä ei ole pelkkää kärsimystä ja säätelyä: ravintolassa Sirpa kävi viimeksi tällä viikolla. Ateria tulee valita harkitusti ja syödä hitaasti. Hän ei ole kärsinyt hypoglykemiasta, toisin kuin jotkut muut leikatut, joilla verensokeri nousee ja romahtaa ruokailun jälkeen nopeasti. Moni kärsii myös suolisto-ongelmista.

– Syön kahden tunnin välein pieniä annoksia. Ruokavalio on pääasiassa proteiinia. Olen vähentänyt gluteenia, en voi sitä paljon syödä, Sirpa kuvaa.

Ennen leikkausta Sirpa kehottaa lihavuudestaan kärsivää miettimään asiaa tarkoin. Ensin kannattaa kokeilla muut konstit, liikkua ja keskittyä painonhallintaan tosissaan. Paino voi pudota, mutta se palaa aina takaisin, joskus korkojen kera. Silloin leikkaus voi olla hyvä vaihtoehto.

– Minultakin oli ennen leikkausta lähtenyt varmaan 200-300 kiloa. Aina kun laihduin 30 kiloa, lihoin 60, laihduin 40 ja lihoin 80, Sirpa muistelee.

Leikkaukseen pyrkivän tulee olla valmis tekemään muutoksia elämässään.

– Ajattelee, että haluaa elää ja syödä oikein. Haluaa sitoutua siihen, että syö kivennäisaineita ja vitamiineja loppuelämän, vaikka kuinka harmittaisi aamuisin vetää kourallinen tabletteja.

"Tein kyllä jäähyväiskirjeen kummallakin kerralla"

Jokaiseen leikkaukseen liittyy riskejä, eikä lihavuusleikkaus ole poikkeus. 0,2 prosenttia – se on Sirpan mukaan kuoleman todennäköisyys. Riski kannatti silti ottaa.

– Ajattelin itse, että olisin joka tapauksessa kuollut kilojen vuoksi. Ajattelin, että sama se. Tein kyllä jäähyväiskirjeen kummallakin kerralla. Toisella kerralla vain päivitin vanhan kirjeen. Toisen leikkausen jälkeen hävitin kirjeet, ei niitä tarvittu, Sirpa muistaa.

– Leikkaus on aina riski, vaikka mitä napsaistaisiin pois. Olen kuullut tarinoita siitä, mitä leikkauksessa voi tapahtua: voidaan nirhaista pernaa, tai voi tulla suolenkurouma.

Joskus ongelma ei ole kirurgin veitsi, vaan ihminen itse. Osa uskoo voivansa elää leikkauksen jälkeen kuten ennenkin.

– Ihminen ei halua noudattaa ohjeita. Leikkauksen jälkeen ollaan neljä viikkoa nesteillä tai soseruualla, koska leikkausalueella on niittejä ja haavoja, joihin ruoka jää kiinni. On ollut ihmisiä, jotka ajattelevat, että voivat alkaa syödä pihviä tai parsaa leikkauksen jälkeen.

Syömistä tosin pystyy harjoittelemaan aiemmin. Sitä, miltä kahdenkymmenen tai yli sadan kilon pudottaminen tuntuu, ei.

– Minäkin kävelin peilin ohi, ja katsoin, että kuka tuolla menee. Sitä oikein rupesi katsomaan, että enhän minä tunne tuota ihmistä. Ei kerta kaikkiaan mene jakeluun, että ihminen voi muuttua siten, Sirpa muistaa.

Samoja ongelmia on lähipiirillä. Se, että läheinen pudottaa kymmeniä kiloja, herättää erilaisia tunteita.

– Ihmiset eivät tunne sinua. Joku tulee kysymään, että onko sinulla syöpä, kun olet noin laihtunut. En salaillut leikkausta, varsinkaan sen jälkeen, kun ruvettiin syövästä kyselemään, nykyisin vertaistukena muille leikatuille toimiva Sirpa naurahtaa.

– Sitä on nyt tullut töissä, että ihmiset vitsailivat, missä se Sirpa on: ei minua enää erota. En pistä silmään. Minua ei enää erota sieltä kaikista suurimpana.