Äidin valinta: ”Toivon lapseni uskovan joulupukkiin niin kauan kuin mahdollista”

Äiti toivoo, ettei lapsia repäistäisi liian aikaisin aikuisten maailmaan, vaan he saisivat nauttian joulun taiasta niin pitkään kuin mahdollisimman. 

Äiti Dawn Papandrea kertoi Woman’s Dayn artikkelissa kertoneensa lapselleen totuuden joulupukista lapsen ollessa vasta 12 vuoden ikäinen. Hän tiedosti, että useimmat vanhemmat kertovat lapsilleen totuuden jo useita vuosia aiemmin, mutta hänestä se oli väärin. Äidin suurin toive onkin, että lapset saisivat uskoa pukkiin niin pitkään kuin mahdollista.

– Tämä siksi, että kasvoin uskoen joulupukkiin. Hän antoi minulle lapsuuteni onnellisimpia muistoja, äiti toteaa. 

Huolimatta siitä, että usein pukki osoittautui sukulaiseksi ja pukin tuleminen vanhempien juoneksi, nainen kertoo pukkiin uskomisessa olleen ainutlaatuista taikaa. Hän kertoo nauttineensa syvästi katsellessaan pikkusisarustensa ja serkkujensa iloista kiljahtelua aina jouluaattona.

– Uskon, että perinteessä on jotain taianomaista. Vaikka ilon tuottamiseksi tarvitsikin pukeutua punaiseen pukuun ja puhua erikoisella äänellä.

Joulupukissa kiteytyy antamisen ilo

Lasten kasvaessa äiti huolestui siitä, mitä jos lapset saisivat kuulla totuuden muualta ja he pahoittaisivat mielensä. Hän kertoo vanhimman lapsensa ottaneensa asian hyvin, ja olleensa oikeastaan innoissaan siitä, että sai leikkiä mukana joulun tarinaa pikkuveljelleen.

Äiti ei osaa sanoa, kuinka kauan hänen 7-vuotias kuopuksensa tulee uskomaan pukkiin, mutta hän aikoo jatkaa sitä niin kauan kuin mahdollista.

– Niin kauan kuin pystyn, aion jatkaa joulupukin tarinan kertomista kotonani, enkä aio pyytää sitä anteeksi. Tämä siksi, että joulupukki on paljon muutakin kuin vain järjestelmä lahjojen antamiseen. Hänessä kiteytyy antamisen ja ilon henki.

Ilon ja antamisen lisäksi joulupukki auttaa lapsia uskomaan, unelmoimaan ja toivomaan, sekä käyttäytymään hieman paremmin. Äidin mukaan lasten tulisi saada olla lapsia mahdollisimman pitkään ja viettää lapsuutensa siihen kuuluvalla tavalla –uskoen.

***


Lähde: Woman's Day 

Lue myös:

    Uusimmat