Mainos

Ahtisaari Pekkarisen kannalla

Presidentti Martti Ahtisaari haluaa professori Jukka Pekkarisen Suomen Pankin johtokuntaan vahvistamaan ammattiyhdistysliikkeen luottamusta talous- ja rahaliitto Emuun. Kokoomuksen viikkolehti Nykypäivän haastattelussa Ahtisaari muistuttaa, etteivät Emua kohtaan kytevät epäluulot vielä ole hälvenneet.

Emu-selvityksiä tehnyttä professorityöryhmää johtanut Pekkarinen on Ahtisaaren mukaan ollut tärkeä tekijä, kun Suomen Emu-päätöstä tehtiin.
-Halusi hän itse tai ei, hänen asiantuntemuksellaan oli paljon tekemistä sen kanssa, että ammattiyhdistysliike, demarien epäilijät, vasemmistoliitto ja jopa vihreätkin kääntyivät liittymisen taakse, Ahtisaari sanoo.

Ahtisaari painottaa, että Emu vaatii vielä sopeutumista, ja siinä onnistuminen vaatii luottamusta. Eri osapuolten poliittinen luottamus Emua koskevaa päätöksentekoa kohtaan on turvattava, presidentti toteaa. Pekkarinen on Ahtisaaren mielestä oiva ehdokas tämän luottamuksen lujittajaksi.
-Selostaessaan professoriryhmän käsittelemiä hyvin monimutkaisia asioita hän kykeni selvittämään asiat ymmärrettävästi paitsi päättäville henkilöille ja elimille myös suoraan kansalaisille, Ahtisaari sanoi.

Ahtisaari sanoo yllättyneensä siitä, että hänen puuttumisensa Suomen Pankin nimityksiin on nähty puoluepoliittisena vetona. Presidentti painottaa, että Suomen Pankin johtokunnassa tarvitaan jatkossa erityisesti asiantuntemusta kansainvälisistä asioista kun sen kansainvälinen toiminta lisääntyy.
-Missään oloissa ei pitäisi joutua siihen, että pankin johtokunta on päätösvallaton jäsentensä kansainvälisen toiminnan vuoksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.