Mainos

Aerosolisammuttimet vaarallisia

Kaupoissa yleisesti myytävien aerosolisammuttimien turvallisuus on erittäin heikko.

Turvatekniikan keskus TUKES ja Kuluttajavirasto testasivat kolmea Suomessa myynnissä olevaa aerosolisammutinta. Testissä todettiin, että laitteet eivät läpäise pienimmillekään käsisammuttimille asetettuja vaatimuksia. Osa laitteista ei myöskään toimi pakkasella. Kuluttajavirasto edellyttää, että aerosolisammuttimien ohjeita ja varoitusmerkintöjä parannetaan jatkossa.

Aerosolisammuttimia myydään esimerkiksi rautakaupoissa, marketeissa ja tavarataloissa.

King Fire Stop -sammuttimet pois myynnistä

Kuluttajavirasto varoittaa terveydelle vaarallisesta aerosolisammuttimesta.

Kuluttajaviraston mukaan King Fire Stop -merkkiset aerosolisammuttimet sisältävät terveydelle vaarallisia kemikaaleja. Tällaisen sammuttimen ostaneita kehotetaan palauttamaan ne myyjäliikkeeseen.

King Fire Stop:in maahantuoja on ilmoittanut vetävänsä tuotteen vapaaehtoisesti pois myynnistä. Aerosolisammutinta on tuotu maahan vuoden 2000 jälkeen lähes 10,000 kappaletta ja sitä on myyty pääasiassa autotarvikeliikkeissä.

Aerosolisammutinta ei saa käyttää eikä tyhjentää, jotta myrkyllisiä kaasuja ei vapaudu hengitysilmaan tai ympäristöön.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.