Abit joutuivat lähes kuukaudeksi raskaaseen karanteeniin – katso videolta, kuinka Ellin kirjoitukset koronapaineessa sujuivat

5:52
Miten ylioppilaskirjoitukset menivät poikkeusaikana? – Abi Elli Kojo näyttää lukuarkea karanteenissa

Monet abit viettivät lähes kuukauden ajan omaehtoisessa karanteenissa sekä omien että muiden turvallisuuden takaamiseksi.

Vuoden 2021 ylioppilaskirjoituksiin osallistuneita kehotettiin pitämään omaehtoinen karanteeni kaksi viikkoa ennen kirjoituksia viimeisten kirjoitusten loppuun asti. Omaehtoisessa karanteenissa ei poistuttaisi kotoa muualle kuin kirjoituksiin.

– Kaikki eivät tätä täyttä karanteenia voineet pitää esimerkiksi oman tai perheenjäsenten työtilanteen vuoksi. Suurimmaksi osaksi tätä suositusta kuitenkin noudatettiin ja karanteeni onnistui hyvin, kertoo Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Emilia Uljas

Jopa 72 prosenttia lukiolaisista kokee uupumusta

Lukuintoa saattoi häiritä uupumus, joka ilmenee monella opiskelijalla pitkittyneen koronatilanteen seurauksena. Lukiolaisista jopa 72 prosenttia kokee uupumusta, ja tämä näkyy myös abien opiskelussa.

– Korona-aika aiheutti ylimääräistä stressiä, joka vähensi lukutarmoa. Tämä kevät on ollut abeille todella raskas ja se on vaatinut paljon kirjoituksiin lukevilta nuorilta. 

Kirjoituspäivinä myös altistumisia

Vaikka karanteenisuositusta noudatettiinkin hyvin, oli silti tapauksia, joissa oppilas altistui koronalle kirjoituspäivänä

– Osa altistuneista sai tehdä kirjoitukset karanteenioloissa, eli he olivat täysin eristettyinä muista oppilaista. Ne joilla koronatartunta todettiin ennen kirjoituksia eivät voineet kirjoittaa. Tämä aiheuttikin yksittäisten abien valmistumisen lykkääntymistä puolella vuodella, Uljas kertoo. 

Ei suurempia tartuntaketjuja

Kirjoitukset onnistuivat Uljaan mukaan yllättävän hyvin, sillä mitään suurempia tartuntaketjuja ei ilmaantunut. 

– Kiitos kuuluu vastuullisille abeille. Koulutuksen järjestäjät tekivät myös todella hyvää työtä abien tukemisessa ja altistuneiden oppilaiden kirjoitusten mahdollistamisessa.

Abi Elli Kojo piti Mtv Uutisille päiväkirjaa omaehtoisesta karanteenistaan. Katso videolta, miten koronakaranteeni ja kirjoitukset sujuivat!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja