Korona kurjisti abien valmistautumisen kirjoituksiin, nyt peruttiin penkkaritkin: "En saanut tarvitsemaani tukea"

Lukion abiturientit ovat joutuneet totuttelemaan jatkuvaan epävarmuuteen. Nelli Tarkka on yksi heistä. 

Korona-aika hankaloittaa suuresti abiturienttien elämää. Perinteiset penkkarit eli penkinpainajaisajelut on peruttu ainakin pääkaupunkiseudulla – kevään kokeisiin valmistaudutaan siis ilman karkkien heittoa ja rekkalavoilla juhlimista.  

Ylioppilaskirjoitukset järjestetään osalle etänä. Vanhojen tansseja siirretään monissa lukioissa keväämmälle.

Abiturientti Nelli Tarkkaa jännittää, kuinka kevään ylioppilaskirjoitukset menevät. Tarkalla alkoi etäopetus jo silloin, kun hän oli lukion toisella luokalla. 

– Silloin tilanne tuntui vielä ihan helpolta ja oli toiveena, kun alkaa uusi jakso, päästään takaisin kouluun. Toukokuussa aloinkin huomata, että kurssit eivät välttämättä mene läpi, enkä saa oikein mitään aikaiseksi, kun olen vain kotona.

Vielä syksylläkään ei Tarkka ei päässyt lukion penkille. 

– Pelottaa vähän millaisia arvosanoja ylioppilaskirjoituksista tulee. Jo syksyllä oli kirjoituksia, eivätkä ne menneet, kuten oletin. En saanut sitä tukea, mitä olisin tarvinnut kertauskursseissa. Seuraaviin kirjoituksiinkin valmistautumisaika on oltu etänä. Jännittää.

Spontaanit kysymykset opettajalle jäävät tekemättä

Abiturientti Nelli Tarkka kokee, että hän on ollut etäopetettavana eriarvoisessa asemassa verrattuna niihin lukiolaisiin, jotka ovat olleet lähiopetuksessa.

– Tunnen olevani heikommassa asemassa. Henkilökohtaisesti opin paremmin lähiopetuksessa.

– Etätunneissa ei välttämättä keskity niin paljon, eikä tule ehkä kysyttyä niitä asioita, joista haluaisi kysyä. On isompi kynnys kysyä videoyhteyden välityksellä, harmittelee Tarkka.

Suomen lukiolaisten liitto on ilmaissut huolensa siitä, että osa opiskelijoista ei pääsisi osallistumaan ylioppilaskirjoituksiin korona-altistumisten takia. Altistuneet oppilaat voivat osallistua kokeisiin vain silloin, jos lukio onnistuu huolehtimaan erityisjärjestelyistä. 

Katso lisää videolta!

Lue myös:

    Uusimmat