Mainos

ABB tunnustaa kuuluneensa hintakartelliin

Ruotsalais-sveitsiläinen monialayritys ABB tunnustaa kahden vuoden kiistämisen jälkeen kuuluneensa salaiseen kaukolämpöputkikartelliin. Tämä ilmenee EU:n komission asiakirjoista, joita ei ole vielä julkistettu, kertoo ruotsalainen talouslehti Dagens Industri.

Nimellä Ympyrä tunnetun salaisen kartellin tarkoituksena oli pitää kaukolämpöputkien hinnat korkealla. Suurimmat eurooppalaiset tuottajat sopivat keskenään markkinoista ja hintatasosta. Kaksi vuotta kestänyt EU:n komission tutkimus sai alkunsa ruotsalaisen putkentuottajan Powerpipesin ilmoituksesta komissiolle vuonna 1995. Kartellin ulkopuolelle jättäytynyt Powerpipes koki, että sitä oli rangaistu toimitusten myöhästymisellä ja hintojen polkemisella.

EU:n kilpailupoliisi teki kesällä 1995 sarjan yllätystarkastuksia yrityksiin, joiden epäiltiin kuuluvan kartelliin. Näitä olivat mm. saksalainen ISO Plus, suomalainen KWA sekä tanskalaiset Lögstör, Tarco ja ABB IC Möller.

ABB IC Möller on ruotsalais-sveitsiläisen ABB-suuryhtymän kokonaan omistama tytäryhtiö, ja sitä epäillään kartellin alullepanijaksi. Yhtiön vastaavat henkilöt ovat nyt tunnustaneet EU:n komissiolle yhtiön osallisuuden kartelliin, ilmenee salaisista asiakirjoista, joihin tanskalainen Börsens Nyhedsmagasin -lehti on Dagens Nyheterin mukaan päässyt tutustumaan.

Miljoonasakot

Ruotsin ABB:n, ABB Sverigen, tiedostuspäällikkö Claes-Inge Andersson sanoi lauantaina, ettei yhtiö kommentoi asiaa ennen kuin se on tutustunut komission päätökseen. ABB:ta uhkaavat miljoonien markkojen sakot, jos se havaitaan syylliseksi. EU:n komission ratkaisua odotetaan muutaman kuukauden kuluessa.

Saksan kartelliviranomaiset tuomitsivat viime vuonna neljätoista yritystä yhteensä 840 miljoonan markan sakkoihin Saksan kaapelimarkkinoiden jakamisesta keskenään vuosikymmenten ajan. ABB:n osuus sakoista oli noin 9 miljoonaa markkaa.
(STT-TT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.