Lapsella oli syntyessään 13 millimetriä syvä "toinen suu", jossa oli myös kieli ja hampaita.
Amerikkalaislääkärit kuvailevat julkaisussaan tyttövauvaa, jolla oli syntyessään hyvin harvinainen ominaisuus – nimittäin toinen suu, kertoo CTV News. Lapsen harvinaisesta tilasta kirjoitettiin tapausraportti lääketieteelliseen BMJ-julkaisuun.
Massa poskessa paljastui toiseksi suuksi
Lapsen tai äidin asuinpaikka ei selvinnyt raportista. Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana lääkäri oli ultraäänitutkimuksen aikana havainnut massan lapsen kasvojen oikealla puolella. Kun lapsi syntyi, 1–2 senttimerin kokoinen massa paljastui suunomaiseksi muodostumaksi.
"Toinen suu" oli vain 13 milliä syvä. Se ei ollut yhteydessä lapsen suuhun tai hengitysteihin, eikä suulla voinut puhua tai hengittää. Toisinaan suusta valui kirkasta nestettä, jota epäiltiin syljeksi. Nestettä ei kuitenkaan testattu.
Kallon kuvauksessa havaittiin, että toisen suun sisällä on ylimääräisiä hampaita ja jopa oma kieli, jonka liikkeet heijastelivat lapsen "oikean" kielen liikkeitä. Lapsella oli myös toinen, täysin tavanomaisesti kehittynyt suu.