Mainos

9-vuotias poika teki parturin kanssa diilin – alkoi tuoda koulusta pelkkiä kiitettäviä arvosanoja

9-vuotiaan yhdysvaltalaisen Kamarian Foxin ja parturi Mike Sheltonin tarina osoittaa, miten suuri voima toisen kannustuksella ja arvostuksella voi olla.

Foxin ja Sheltonin ystävyys sai alkunsa syyskuussa, kun Fox tuli siistiytymään parturiin koulun alkajaisiksi. Asiasta kertoo ABC-uutiskanavan nettisivut.

Reipas poika jutusteli parturi Mike Sheltonin kanssa ja Shelton päätti tarjota sopimusta Foxille.

– Huomasin heti, että hän on terävä poika, innostunut ja motivoitunut. Sitten päätin tarjota hänelle sopimusta, Shelton sanoo ABC-kanavan haastattelussa.

Hän lupasi pojalle leikkaavansa hänen hiukset ilmaiseksi seuraavankin kerran, jos poika lupaisi saada hyviä arvosanoja koulussa.

Marraskuun puolivälissä Fox ilmaantui parturiin mukanaan jaksotodistus, jossa oli pelkkiä kiitettäviä arvosanoja.

– Avasin sen, ja ennen kuin ehdin edes silmäillä sitä, poika sanoi: ”tulin tänne lunastamaan ilmaisen hiustenleikkuun”.

Sopimus sai jatkoa ja Shelton on luvannut leikata niin kauan pojan hiukset kun hyviä arvosanoja tulee.

Sheltonin mukaan Fox on oikea superstara hänen parturissaan ja saa aina kaikki hyvälle tuulelle.

– Sinä voit olla jonkun elämän piristäjä. Hänestä (Fox) voi tulla seuraava presidentti tai hän voi olla se, joka muuttaa maailmaa, Shelton sanoo.

Toinen ihminen, joka on äärettömän ylpeä pojastaan, on Foxin äiti, Cameron, joka kertoi ABC-uutiskanavalle arvostavansa suuresti Sheltonin elettä. Cameron on yksinhuoltaja ja kiittää sitä, että poika saa Sheltonista isällistä tukea.

– Arvostan todella hänen lämmintä suhtautumistaan ja sitä, että hän tarjoaa Kamarianille, jotain mitä odottaa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.