8-vuotiasta kiusattiin, koska muut lapset pitivät häntä ”outona” – tytöllä olikin korkeampi älykkyysosamäärä kuin Einsteinilla!
Meksikolaisen pikkutytön älykkyysosamäärä on korkeampi kuin Albert Einsteinilla tai Stephen Hawkingilla. Asiasta uutisoi muun muassa Yucatan Times -uutissivusto.
Olemme aiemmin kertoneet 9-vuotiaasta lapsinerosta. Myös Meksikosta löytyy 8-vuotias Adhara Perez, joka opiskelee tällä hetkellä kahdessa eri yliopistossa ja haaveilee astronautin urasta.
Äiti pysyi tukena, kun muut lapset kiusasivat
Kun ihmelapsi Ahdara oli kolmevuotias, hänelle diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä.
– Minua pilkattiin koulussa, kertoo Adhara.
Adhara on kotoisin Tlahuacin slummialueelta, Meksikosta.
Adharan luokkakaverit haukkuivat häntä oudoksi ja opettajat ajattelivat, ettei hänellä ollut akateemista tulevaisuutta. Adharan äiti Nallely Sanchez ei voinut käsittää muiden käytöstä eikä halunnut lapsensa kärsivän.
– Näin kun Adhara leikki muiden lapsien kanssa ja hänet lukittiin taloon sisälle. He alkoivat nimitellä häntä kummajaiseksi ja potkivat talon seiniä. Joten, en halunnut lapseni enää kärsivän, Nallely kertoo.
– Adhara kertoi minulle, ettei enää halunnut mennä kouluun ja hän oli masentunut.
Adharan opettajat kertoivat Nallelylle, että Adhara nukkui tunneilla eikä nähnyt vaivaa opiskelun eteen.
Nallely kuitenkin tiesi, että hänen tyttärensä oli todella lahjakas matemaattisissa aineissa. Adhara hallitsi hyvin esimerkiksi algebraa tai jaksollisen järjestelmän. Joten Nallely vei tyttärensä terapiaan ja silloin psykiatri suosittelikin koulua, jossa oli erityisen älykkäitä lapsia.
Yksityiskoulu vahvisti sen, että Ahdaralla oli hämmästyttävän korkea älykkyysosamäärä: 162. Albert Einsteinin älykkyysosamäärän uskotaan olleen 160.
Yksityiskoulusta tarjottiin opetusta, jossa opetus menisi Adharan oman tason mukaan, mutta taloudellisten vaikeuksien vuoksi koulutus oli rajallista.
Ihmelapsi haaveilee astronautin urasta
Adharan lahjakkuus mahdollisti sen, että hän pääsi ala-asteelta 5-vuotiaana, yläasteelta 6-vuotiaana ja lukiosta 8-vuotiaana. Tällä hetkellä hän opiskelee kahta verkkotutkintoa: tuotantotekniikkaa matematiikan UNITEC-laitoksessa sekä systeemitekniikkaa CNCI-laitoksessa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Adhara unelmoi, että pääsisi Arizonan yliopistoon opiskelemaan astrofysiikkaa.
Nallely tukee tytärtään sekä hänen unelmiaan. Nallely aikoo viedä tyttärensä Yhdysvaltoihin yliopiston pääsykokeita varten, ja hän toivoo, että Adhara saisi stipendin. Tämän takia Nallely itse opiskelee nyt englantia.
Lisäksi Adhara on valittu Forbesin mukaan Meksikon 100 menestyneimmän naisen joukkoon. Adhara on myös julkaissut kirjan nimeltään Do not give up. Kirjassa hän jakaa tarinansa siitä, millaista on olla sekä lapsinero, että kiusaamisen uhri.
Lähteet: Yucatian Times, People, Twitter
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää