Pedofiilin uhriksi Yhdysvalloissa joutuneen autistisen pojan äiti syyttää tapahtumista suosittua Roblox-peliä.
Asiasta uutisoi The New York Times -lehti. 7-vuotiaasta lähtien Robloxia pelannut Ethan Dallas oli tutustunut pelissä Nateksi esittäytyneeseen henkilöön, joka oli kertonut olevansa lapsi.
Kaksikko pelasi peliä päivittäin ja he chattailivat myöhään iltaan asti. Nate näytti Ethanille, kuinka Robloxissa olevia vanhempien valvonta-asetuksia saa otettua pois päältä.
Keskustelut muuttuivat seksuaalisiksi ja niitä alettiin käydä Discord-viestisovelluksen kautta.
Nate alkoi vaatia Ethanilta arkaluontoisia kuvia itsestään. Ethan suostui, kun Nate uhkaisi julkaista heidän käymänsä keskustelut.
Lue myös: Kansainvälinen hyväksikäyttöverkosto löysi uhrin Suomesta – Tällainen on 764, johon liittyy "kaikenlaista pahaa"
Äidin mukaan Ethan alkoi saada raivokohtauksia. Ethan kertoi lopulta murtuneena tapahtumista äidilleen. Hän oli tuolloin 15-vuotias. Neljä kuukautta myöhemmin, huhtikuussa 2024 Ethan tappoi itsensä.
Sittemmin Ethanin äiti on saanut tietää viranomaislähteistä, että Nate on luultavasti 37-vuotias mies.
Robloxissa valtavasti pelaajia
Ethanin äiti kertoo luulleensa, että Roblox on lasten peli. Hän on nyt haastanut peliyhtiön oikeuteen lapsensa kuolemasta. Äiti on haastanut oikeuteen myös Discord-sovelluksen. The New York Times toteaa oikeusjutun korostavan pelialustalla olevia mahdollisia vaaroja.
Roblox on suosittu peli myös Suomessa. Pelin noin 40 miljoonasta pelaajasta yli kolmasosa on alle 13-vuotiaita. Kuka tahansa voi luoda itselleen pelitilin ja käyttää pelin viestintäkanavia.
Tietoturvayhtiö Kidasin perustaja Ron Kerbs toteaa, että Robloxia pelaavien lasten valtava määrä on tehnyt sitä kohteen netin saalistajille. Hänen mukaansa Robloxin turvaominaisuudet ovat kierrettävissä.
– Tämä on vakava asia. Kun on niin paljon käyttäjiä, niin tällaisia asioita tulee tapahtumaan ilman tiukkaa valvontaa.
Oikeudelliset toimet Robloxia vastaan ovat vahvistuneet viime aikoina. Viime huhtikuussa Floridan oikeusministeri avasi tutkinnan yhtiöstä lasten turvallisuutta koskien. Viime kuussa Louisianan oikeusministeri haastoi Robloxin oikeuteen luonnehtien peliä ”pedofiilien täydelliseksi paikaksi”.
Robloxia on syytetty yli 20 oikeusjutussa siitä, että se mahdollistaa seksuaalisen hyväksikäytön.
Robloxin tiedottaja on luonnehtinut Ethanin tapausta sanoinkuvaamattomaksi menetykseksi. Tiedottajan mukaan Roblox työskentelee parhaillaan kehittääkseen uusia turvaominaisuuksia peliin.