6 terveysmyyttiä, joihin useimmat ihmiset edelleen uskovat
Väärät luulot ja myytit voivat säilyä elossa siitä huolimatta, että tutkijat olisivat kauan aikaa sitten todistaneet uskomukset vääriksi. Uskotko sinä edelleen seuraaviin väittämiin?
Kuulutko sinä heihin, jotka edelleen virheellisesti uskovat seuraaviin terveyteen liittyviin väittämiin? Myytit ja uskomukset leviävät parhaimmin suusta suuhun, eikä esimerkiksi perheenjäseniltä kuultuja "faktoja" tule usein tarkastettua.
Jos lähdet ulos märillä hiuksilla, tulet kipeäksi
"Laita pipo päähän, kun lähdet ulos märillä hiuksilla, tai tulet kipeäksi!" Kuulostaako edellinen lause tutulta? Olemme luultavasti kuulleet tämän joskus äidiltämme tai isältämme. Useimpien tutkimusten mukaan kylmettyneet ihmiset eivät kuitenkaan sairastu muita helpommin flunssaan. Asiaan ei myöskään vaikuta se, onko pääsi märkä vai ei.
Sokeri tekee lapsista mahdottomia
Journal of the American Medical Association-lehti julkaisi 23 tutkimusta sisältävän katsauksen, joka käsitteli lapsia ja heidän sokerinkäyttöään. Katsauksen loppupäätelmä oli se, ettei sokeri vaikuta lasten käyttäytymiseen, eikä tee lapsista yliaktiivisia.
Saattaa olla, että tämä myytti on niin syvälle juurtunut, että se vaikuttaa alitajuisesti käyttäytymiseenne. Eräässä tutkimuksessa äideille kerrottiin, että heidän poikansa olivat juuri juoneet runsaasti sokeria sisältävää juomaa. Oikeasti pojat olivat juoneet sokerittomia juomia. Äidit kuitenkin kertoivat, että poikien käytös juomien jälkeen oli muuttunut yliaktiiviseksi.
Suurin osa kehon lämmöstä haihtuu pään kautta
Monet tietävät, että yli 90 prosenttia kehon lämmöstä haihtuu pään kautta, jonka vuoksi kylmällä säällä täytyy ehdottomasti pitää hattua. Tämä ei kuitenkaan ole totta.
Muun muassa The New York Times -lehti on kertonut, että kehosta haihtuva lämpömäärä riippuu ainoastaan siitä, kuinka isosta paljaasta alueesta on kyse – kylmänä päivänä menetät enemmän lämpöä paljaana olevan jalan tai käsivarren kautta, kuin pään kautta.
Saat niveltulehduksen rystysten naksauttelusta
Olisi sinänsä loogista, että rystysten ja muiden nivelten naksauttelu kuluttaisi niveliä, ja aiheuttaisi niveltulehduksen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Ei ole mitään näyttöä näiden kahden asian välisestä yhteydestä. Joidenkin tutkimusten mukaan riski sairastua niveltulehdukseen pysyy samana riippumatta siitä, onko ihmisellä tapana naksautella rystysiä vai ei.
Lääketieteellisessä kirjallisuudessa on ollut useita raportteja siitä, että nauksauttelu on yhteydessä niveliä ympäröivien nivelsiteiden vammoihin ja sijoiltaan menneisiin jänteisiin, mutta ei silti niveltulehdukseen.
Ennen liikuntaa täytyy venytellä
Venyttely ennen liikuntaa voi parantaa suoritustasi liikunnan aikana ja ehkäistä vammojen syntymistä. Kaikki venyttelevät!
Tutkijoiden mukaan venyttely kuitenkin hidastaa meitä. Asiantuntijat sanovat, että ennen juoksua tapahtuva venyttely johtaa siihen, että tehokkuutemme laskee viisi prosenttia. Pyöräilijöitä tutkineet italialaiset tutkijat totesivat myös, että venyttely ennen pyöräilyä on haitaksi urheilusuorituksessa.
Ei ole myöskään merkittävää näyttöä siitä, että liikuntaa edeltävä venyttely pienentäisi riskiä loukkaantua.
Kananmunien kolesteroli on pahaksi sydämelle
Monet ajattelevat, että ravinnon kolesterolipitoisuuden lisääntyessä kasvaa riski sairastua sydäntauteihin, kuten sepelvaltimotautiin. Tämä kuitenkin johtuu 1960-luvun ravitsemussuosituksista, jolloin asiasta ei ollut paljonkaan tieteellistä näyttöä.
Nykyiset tutkimukset toinen toisensa jälkeen ovat kuitenkin osoittaneet, että ruuasta saatavan kolesterolin sijasta etenkin tyydyttyneet rasvahapot nostavat kehomme kolesterolipitoisuuksia, ja aiheuttavat sydänsairauksia. Vältä siis kananmunien syönnin sijasta pihvien syöntiä.
Lähde: mnn.com
MTV Lifestyle on myös Facebookissa ja Instagramissa!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää