55-vuotias näyttää aivan kolmekymppiseltä! Nuorekkaan nunnan videosta hitti – näin simppelillä tavalla hän välttää rypyt
Nunna jakoi TikTok-videollaan ihonhoito- ja elämäntapavinkkejä, joiden hän uskoo olevan nuorekkuutensa taustalla.
Sisar Claudette Powell, 55, kertoo videolla saaneensa viestejä ihmisiltä, jotka ovat olleet kiinnostuneita hänen ihonhoitorutiineistaan. Käyttäjät ovat kuvailleet sisaren näyttävän kolmekymppiseltä.
– Joukko naisia on jättänyt kommentteja tänne, jossa he kertovat, että näytän paljon nuoremmalta kuin olen. Haluan vain sanoa kiitos, hän sanoo videon alkupuolella.
– Minulla on ehkä muutama ryppy vähemmän kuin joillain ikäisilläni, koska en mene ulkona aurinkoon.
Auringon välttelyä ja vauvojen tuotteita
Sisar Powell kertoo käyttävänsä auringonvarjoa tai sateenvarjoa aina kun hän menee ulos, sillä auringonvalo saa hänellä aikaan migreenin. Sisar Powell on toiminut näin jo 1990-luvun loppupuolelta lähtien.
Hän kertoo kuitenkin kuvaavansa videonsa “hyvässä valossa”, johon hän on oppinut keinot työskennellessään valokuvauksen parissa.
– Huono valo on tytön paras ystävä. Uskokaa minua tässä, hän viittaa ihonhoitoon.
Sisar Powell kertoo käyttävänsä ihollaan vauvoille tarkoitettua saippuaa, sillä hän on erittäin allerginen monille kylpytuotteille.
Hänen perustelunsa melko halvalle tuotteen käytölle on skeptisyys alaa kohtaan. Hän ei omien sanojensa mukaan halua käyttää paljoa rahaa kauneudenhoitoon.
Sisar Powell kertoo pesevänsä kasvonsa kerran päivässä.
– Käytä aurinkovarjoa, kuvaa heikossa valaistuksessa ja käytä vauvantuotteita ihollesi, hän tiivistää.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
"Se johtuu siitä, että elät ilman miehiä”
Sisar Powell kertoo arvostavansa nuoruuttaan ihailevia kommentteja, mutta huomauttaa näyttävänsä ikäiseltään kameran ulkopuolella.
TikTok-video on kerännyt noin 203 000 katselukertaa ja yli 37 000 tykkäystä.
Kommenteissa Sisar Powellia on kiitelty ihonhoitosalaisuuden jakamisesta.
– Omg sisko. Näytät niin paljon nuoremmalta, koska minä olen 54 ja olet uusi lempi tiktokkaajani, eräs nainen kirjoittaa.
– Se johtuu siitä, että elät ilman miehiä, eräs käyttäjä vitsaili Sisar Powellin nuorekkuudesta.
Lähde: Claudette Powell/TikTok, Foxnews
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää