Italialainen nainen onnistui pakoilemaan oikeutta kahden vuoden ajan esittämällä nunnaa ja piileskelemällä luostareissa. The Guardianin mukaan poliisi kertoi tapauksesta tällä viikolla.
47-vuotias nainen tuomittiin kahden vuoden vankeuteen petoksesta Sisiliassa vuoden 2017 lopulla. Nainen kuitenkin pakeni pidätysmääräyksen jälkeen.
Kekseliäs nainen onnistui peittämään jälkensä hyvin ja pääsi toiselle puolelle Italiaa Piemonteen ja Lombardiaan, joissa hän esitti olevansa nunna.
Rikostutkijoiden mukaan heidän kuulustelemansa nunnat kertoivat, että nainen oli soittanut luostareihin ja kertonut olevansa "vakavasti sairas sisar avun tarpeessa".
Poliisin mukaan nainen vaihtoi henkilöllisyyttään aina vaihtaessaan luostaria. Erään luostarin nunnat kertoivat, että joillekin nainen oli kertonut olevansa erään sisaren siskontytär, joillekin hän ei taas avannut tarinaansa yhtään tarkemmin.
Eräässä luostarissa nainen antoi itselleen ylennyksen ja esitteli itsensä Abbedissana, eli luostarin johtajattarena.
Jäi kiinni vaihtelevista tarinoista
Viranomaisten jututtamat nunnat kertoivat naisen olleen kiltti ja ystävällinen.

