Vili, 5, halusi samanlaisen kaljun kuin Seppo Taalasmaalla – some repesi: "Tästä pojasta tulee vielä legendaarinen"

Niina antoi 5–vuotiaan Vili-pojan halusi itselleen Seppo-kaljun – tyyli sai somessa valtavan suosion 0:45
Vili-poika innostui Salkkareista tutun talonmiehen, Seppo Taalasmaan, hiustyylistä. Sekä pojan uusi hiustyyli että äidin toiminta keräävät Facebookissa valtavasti ihailevia kommentteja.

Perheenäiti antoi 5–vuotiaan Vili-poikansa päättää itselleen uuden hiustyylin. Sen sijaan, että pojan tukkaa olisi kevyesti siistitty, Vili halusi itselleen "Seppo-kaljun". Vilistä otettu kuva sekä äidin toiminta ovat saaneet valtavasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

Puhelimeen vastaa nauravainen ja pirteä Pirkkalassa asuva perheenäiti Niina, joka on tekemässä lähtöä töihin. Hän kertoo reilu viikon takaisesta tapauksesta, josta tuli hetkessä iso somehitti.

Kaikki alkoi siitä, kun Niina poikien, 5–vuotiaan Vilin ja tämän isoveljen, hiukset olivat ehtineet kasvaa liian pitkiksi.

– Poikien tukat olivat alkaneet rehottaa, ja ajattelin, että nyt pitäisi päästä parturiin. Sitten mietittiin, millaista tukkatyyliä tällä kertaa halutaan, Niina pohjustaa.

Vilillä on 7–vuotias isoveli, joka on suuri Marcus & Martinus -fani. Siinä, missä isoveli toivoi itselleen idoliensa kaltaisen hiustyylin, Vili päätyi astetta villimpään vaihtoehtoon. Hän nimittäin halusi Seppo-kaljun, eli Salatut Elämät -sarjan legendaarisen hahmon, Seppo Taalasmaan kaltaisen kuontalon.

"Hän ei halunnut mitään muuta kuin Seppo-kaljun"

Se, mikä on yllättävää, on se, että Vili ei ole Salatut Elämät -fani, eikä siten juurikaan edes seuraa sarjaa televisiosta. Sen sijaan hän oli veljensä kanssa törmännyt YouTubessa videoihin, joissa tuo Pihlajakadun sympaattinen talonmies seikkailee.

Yllättävä ehdotus sai perheenäidin hämilleen – hyvässä mielessä toki.

– Sanoin hänelle, että eikä, et oikeasti halua ja hän sanoi, joo haluan, Niina sanoo ja repeää nauruun.

– Näytin hänelle puhelimesta Seppo Taalasmaan kuvaa ja kysyin, että oikeastiko siis tämä, Niina kertoo edelleen nauraen poikansa hauskalle päähänpistolle.

Vili-poika oli takuuvarma, että haluaa nimenomaan Seppo-kaljun, eikä mitään muuta – siitäkin huolimatta, että perheenäiti yritti ehdottaa hänelle jotain aivan muuta.

Pienellä pojalla oli nimittäin aiemmin ollut Antti Tuiskun hiustyyliä mukaileva leikkaus, mutta nyt supertähtien hiustyylitsaivat jäädä.

– Hän melkein suuttui minulle, sillä hän ei halunnut mitään muuta kuin Seppo-kaljun. Näin ne mielipiteet muuttuu, Niina toteaa huvittuneena.

Päätös ei ole kaduttanut: ”Vili on tykännyt siitä, että ihmisillä on hauskaa”

Koska Vili ei suostunut muuttamaan mielipidettään, erikoinen, mutta niin hellyttävä toive toteutettiin. Hiustenleikkuusta vastasi vastavalmistunut paikallinen parturi, joka leikkasi poikien hiukset kotonaan Härmälässä.

Ensin vuorossa oli isoveli, jonka hiustenleikkuun yhteydessä Niina näytti kuvaa Seppo Taalasmaasta ja kysyi, onnistuuko perheen pienemmälle kyseinen leikkaus.

– Kyllä parturillakin oli hauskaa, ja hän sanoi, että onnistuu, Niina muistelee.

Kun Vili istahti parturinpenkkiin, sekä äiti että parturi varmistivat vielä moneen kertaan, oliko pienimies aivan varma tulevasta hiustyylistään. Päätös piti ja tukka leikattiin – eikä poika ole katunut valintaansa sen jälkeen kertaakaan.

Ja jos katuisikin, hius on onneksi – ainakin vielä nuoressa iässä – uusiutuva luonnonvara. Pienelle pojalle muutos ei ole välttämättä niin radikaali, vaikka kyseessä onkin Seppo-kalju.

– Vilille on kasvanut tässä reilussa viikossa tukkaa sen verran, ettei Seppo-kalju niin hyökkää silmille. Mutta kyllähän sen tyylin tietenkin huomaa, eli että se on lyhyempi päältä ja pidempi sivuilta ja takaa, Niina kertoo.

– Vili on tykännyt siitä, että ihmisillä on hauskaa – hyvällä tavalla tietysti. Saattaa ollakin, että hänellä oli tässä takana ajatus siitä, että hän haluaa hauskuuttaa muita, äiti pohtii pilke silmäkulmassaan.

– Hän ei ole loukkaantunut, jos joku on naureskellut hänen tukalleen. Tuntuu, että hän vain nauttii huomiosta.

Isovanhemmat saivat elämänsä naurut: ”En ole varmaan ikinä nähnyt, että he olisivat nauraneet niin paljon”

Niina vei poikansa vanhemmilleen yökylään parturikäynnin jälkeen. Niina oli kertonut vanhemmilleen Vili-pojan uudesta hiustyylistä perheen WhatsApp-ryhmässä. Isovanhemmat olivat keskenään sopineet, ettei Vilille saisi nauraa, ettei poika vain loukkaantuisi.

Kun Vili saapui veljensä kanssa isovanhempiensa luokse, hän säntäsi mummunsa luo sanoen ”Mummu, kato mitä mä tein”, ja otti pipon pois päästään.

– He eivät vain pystyneet olemaan nauramatta. En ole varmaan ikinä nähnyt, että he olisivat nauraneet niin paljon – heillä oli hauskaa vielä seuraavanakin päivänä, Niina kertoo huvittuneena.

Niinan mukaan Vili ja hänen hauska tukkatyylinsä ovat piristäneet monien ihmisten arkea. Esimerkiksi Vilin isä oli työmatkalla, kun näki poikansa hiustyylin ensimmäistä kertaa kuvan muodossa.

Kuva hauskuutti paitsi isää, myös hänen työkavereitaan – puhumattakaan siitä, millaisen vastaanoton kuva sai myöhemmin sosiaalisessa mediassa.

Vilin Seppo-kaljusta tuli somehitti

Erikoinen hiustyyli ei ole toistaiseksi kerännyt katseita julkisilla paikoilla, sillä Vili käyttää pipoa – onhan vielä talvikelit. Tapaus on kuitenkin kerännyt sitäkin enemmän huomiota sosiaalisessa mediassa.

Koko some-vyyhti lähti siitä, kun eräs Facebook-käyttäjä tiedusteli eräässä suositussa ryhmässä, missä iässä vanhemmat antavat lapsensa päättää omasta hiustyylistään.

Keskustelu tuli sopivaan saumaan, sillä Vilille oli leikattu Seppo-kalju edellisenä päivänä. Niinpä Niina osallistui keskusteluun lisäämällä kuvan pojistaan aloituksen kommentteihin.

– No… Me käytiin tukkalääkärissä, 7vee halus vähä Marcus & Martinus -tyylin, 5vee halusi Seppo-kaljun, Niina kirjoitti kuvatekstiksi nauruhymiöiden kera.

Kuva sai viikon aikana yli 1 500 tykkäystä, mikä on erittäin suuri määrä ottaen huomioon, että kyse on yksittäisestä kommentista. Vili-pojan uusi ja omalaatuinen hiustyyli sai osakseen tykkäysten lisäksi myös valtavan määrän ihailevia kommentteja.

– Asia äijä, tästä pojasta tulee vielä legendaarinen, eräs kommentoi sydämen kera.

– Paras ikinä! Tää on oikeesti nii kova, että en voi sanoo muuta kuin hattua nostaa, toinen kommentoi selvästi huvittuneena.

– Kovin jäbä ikinä!

Niina on kaikista kommenteista erittäin otettu, ja lukee niitä todella mielellään. Myös hänen toimintansa hauskassa tilanteessa on saanut osakseen positiivista ja jopa ylistävää palautetta.

– Mun mielestä ihan supersympaattinen poika, ja jotenkin tosi arvostettavaa sulta äitinä näyttää rohkeasti pojille sitä mallia, et elämässä saa rokata just sitä tyyliä, mikä itsestä tuntuu parhaalta, eräs kommentoi.

– Siis sä olet äitinä se, millanen joskus haluan omille lapsilleni olla ja sun poika sitä, mitä haluan, et mun lapset on. Jestas mikä pikkujäbä, Facebookissa ihailtiin.

Negatiivisuudelta vältyttiin

Lady Gagan sanoin, sosiaalinen media on Internetin roskapönttö. Sosiaalinen media tunnetaan tavallisesti paikkana, jossa ihmiset kommentoivat asioista hyvin ikävään sävyyn.

Voisi luulla, että pienen pojan Seppo-kalju olisi saanut aikaan myös soraääniä, mutta tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt. Niinan silmään on osunut vain yksi ainoa astetta ikävämpi kommentti eräässä toisessa Facebook-ryhmässä.

– Mitäs sitten seuraavaksi, onko huulipunaa ja sukkahousut, kuului negatiivinen kommentti.

Vaikka kyseessä onkin vanhemmalle miehelle ominainen, ehkä hieman vanhoillinenkin, hiustyyli, Niina piti kommenttia ajattelemattomana – kysehän on vain harmittomasta ja hauskasta pienen pojan päähänpistosta.

Voisiko tästä syntyä oma teemapäivänsä?

Moni parturi-kampaaja on myös kommentoinut Vili-pojan hiustyyliä. He ovat muun muassa pohtineet, miten itse suhtautuisivat siihen, jos pieni poika toivoisi heidän leikkaavan Seppo-kaljun.

– En usko, että parturi-kampaajille tulee usein sellaisia asiakkaita, jotka haluavat tuollaisen hiustyylin. Ja sitten, kun tulee 5–vuotias lapsi, joka haluaa sellaisen, se tekee siitä vieläkin koomisemman tilanteen, Niina pohtii.

Facebook-kommenteista päätellen Vili-pojan kaltaiset asiakkaat olisivat enemmän kuin tervetulleita muidenkin parturi-kampaajien penkkiin. Eräs parturi-kampaaja kommentoi, että leikkaisi Seppo-kaljun ilmaiseksi ihan vain siksi, että tilanne piristäisi mukavasti työpäivää.

– Paras! Tulispa mullekin tällaisia asiakkaita, toinen parturi-kampaaja kommentoi Facebookissa.

– Ite parturina mietin, miten pitäisi pokka, jos pitäisi lapselle leikata tuommoinen. Ihana, rohkea poika – mahtava oma tyyli, kommentoi toinen ihastellen. 

Moni Facebook-käyttäjä on myös intoutunut tägäämään ystävänsä Niinan julkaiseman kuvan yhteyteen. Puhelun päätteeksi Niina pohtiikin, voisiko tästä hauskasta hiustyylileikittelystä tulla hitti lapsiperheiden keskuudessa. 

Pohdinnoissa on perää, sillä onhan olemassa esimerkiksi Anna lapsesi pukea sinut töihin -päivä. Miksei siis lanseerattaisi Anna lapsesi päättää tukkatyylistään -päivä tai -kampanja?

– Katsotaan, lähteekö tästä jokin buumi leviämään, Niina naurahtaa puhelun päätteeksi.

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat