4-vuotias Nooa kuoli auto-onnettomuudessa – tällaista on lapsensa menettäneen isän suru: "Aluksi uskottelin itselleni, että hän on vain kylässä mummulassa"

7:41
Niku, 19, lähti laivalle ja katosi jäljettömiin – äiti kertoo suuresta surustaan MTV Uutisille avoimessa haastattelussa, katso video!

Jyväskyläläinen Ville, 45, menetti poikansa isovanhemman tekemän inhimillisen ajovirheen vuoksi auto-onnettomuudessa joitakin vuosia sitten. Nyt mies kertoo tarinansa antaakseen lohtua muille samassa tilanteessa oleville isille ja äideille. 

– Minä oikeasti lueskelin kloonaamisesta. Jos kerran lammaskin on kloonattu, miksei ihmisenkin voisi, ajattelin. Tai että jos rukoilen tarpeeksi, Nooa palaa kyllä takaisin, lapsensa menettänyt isä huokaa.

Oli vuosi 2015 ja syyslomaviikko. Ville Laurilan ja hänen avovaimonsa kaksi lasta olivat matkalla mummulaan viikonlopun viettoon – pois perheenisän 40-vuotisjuhlien tieltä. 

Matkaa oli noin 200 kilometriä, joten toinen isovanhemmista ajoi puolitiehen vastaan. 

Ville itse oli jäänyt kotiin odottamaan, että avovaimo palaa vientireissulta kotiin. Yhtäkkiä ja täysin odottamatta Ville sai puhelun, joka muutti hänen koko loppuelämänsä. 

– Pitkällä tienosuudella inhimillisen ajovirheen vuoksi auto ajautui pientareelle, josta se kimposi vastaan tulevan auton keulaan satasen vauhdista, Ville kertaa tapahtumia.

"Olin paniikissa"

Villen ensimmäinen selkeä muistikuva on vasta itse onnettomuuspaikalta – ajomatkasta mies ei muista yhtikäs mitään. 

– Muistan vain sen lähdön. Olin paniikissa ja huusin, Ville sanoo ja vaikenee samalla muistellen elämänsä kauheinta lauantaiaamua. 

Onnettomuuspaikalla joukko pelastusviranomaisia ja heidän pysäyttämänsä pitkä autoletka olivat todistamassa, kun ensihoitaja sanoi Villelle pysäyttävät sanat: Villen poika, 4-vuotias Nooa, oli kuollut.

– Ymmärsin onnettomuuden ja Nooan kuoleman siinä hetkessä, mutta sitten kaikki muuttui shokin myötä kuukausien ajaksi. 

Pakokauhun ja epätoivon viikot

Syntyi pakokauhu. Villen järkkynyt mieli kehitti selviytymismekanismin, jolla hän uskotteli itselleen, että Nooa palaa vielä kotiin – hän on vain kylässä mummulassa. 

– Kuulostaa ihan hullulta näin jälkikäteen ajateltuna, mutta…, Ville sanoo ja hiljenee jälleen hetkeksi.

– Minä oikeasti lueskelin kloonaamisesta. Jos kerran lammaskin on kloonattu, miksei ihmisenkin voisi, ajattelin. Tai että jos rukoilen tarpeeksi, Nooa palaa kyllä takaisin.

– Kaikenlaista sitä tulikin mietittyä, Ville muistelee onnettomuuden jälkeisiä sekavia viikkoja. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lääkkeitä ja ammattiapua

Ensimmäiset seitsemän kuukautta kuluivat sumussa. Tuon ajan Ville oli myös poissa töistä, sairauslomalla. 

– Kaksi tai kolme ensimmäistä kuukautta käytin unilääkkeitä nukkumiseen – ei siitä olisi muuten tullut yhtään mitään.

Pahimman shokin jälkeen iski toivottomuus. Epätoivo siitä, ettei kukaan voisi auttaa tai edes ymmärtää Villen kokemaa surua ja menettämisen tuskaa.

Tarve puhua vertaiselleen

Ville kävi useamman ammattiauttajan, kuten psykologin ja kriisiterapeutin, pakeilla. Vaikka psykiatrit ja psykologit kuuntelivat, Villellä oli edelleen voimakas tarve puhua surustaan. 

KÄPY, eli Lapsikuolemaperheet ry tarjoaa valtakunnallisesti vertaistukea lapsen kuoleman kokeneille perheille.

Tukipuhelin päivystää keskiviikkoisin kello 9–11 sekä 12–14 numerossa 045 325 9595.

Voit lukea lisää vertaistuesta KÄPY ryn verkkosivuilla. 

Lopulta Ville hakeutui KÄPY ry:n vertaistuen piiriin siskonsa kehotuksesta. 

– Sanotaanko, että 95 prosentilla vertaistukiryhmään tulevista on hirveä puhumisen tarve, sillä heillä ei ole ollut ketään, jolle puhua. Sitten, kun he tulevat ryhmään, he huomaavat jo puolesta sanasta, kuinka he tulevat ymmärretyiksi. 

Kokemansa perusteella Ville puhuu kolmijakoisesta hoidosta, joka koostuu sekä lähipiiristä, ammattiauttajista että vertaistuesta. 

– Ystävien tarkoituksena on viedä ajatuksesi muualle, ja he esimerkiksi vievät sinut leffaan tai pelaamaan. Vertaistuki taas auttaa ymmärtämisessä ja ammattiapu auttaa esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa, Ville havainnollistaa. 

Jossittelu ei auta mitään

Oman lapsensa kantaminen hautaan on jokaisen vanhemman pahin painajainen. Mutta onko painajainen entistäkin karmeampi, jos kuolema on tapahtunut auto-onnettomuudessa ajovirheen vuoksi? 

– Ei. Koskaan ei ole ollut vihaa tai katkeruutta, Ville sanoo painokkaasti.

Villen mukaan isovanhemman ajokyvyssä, terveydentilassa, hänen ajamassaan ajoneuvossa tai edes ajo-olosuhteissa ei ollut missään mitään vikaa. 

Kyse oli inhimillisestä, pienestä ajovirheestä, jolle kukaan ei mahtanut mitään. 

– Olen aiemmin ajanut työkseni kymmeniä tuhansia kilometrejä autoa vuosittain. Olen aina tiedostanut liikenteessä olevat riskit ja sen, että liikenteessä kuolee ihmisiä, Ville perustelee.

Kokenut autonkuljettaja on itsekin kokenut ajaessaan useita läheltä piti -tilanteita. Kuolema ei tule kello kaulassa, Ville sanoo. 

– Minulla on elämäni aikana hypännyt kuusi kertaa hirvi auton eteen niin, ettei kissaa ole ehtinyt sanoa, olen osunut onnettomuuspaikalle – kaikkea on näiden ajokilometrien aikana koettu.

Mediahuomio kiukutti

Nooa oli istunut hänen viimeisekseen jääneen ajomatkan aikana turvaistuimessa takapenkillä apukuljettajan takana. 

Onnettomuuden jälkeisissä tutkimuksissa selvisi, että Nooalla ei ollut aiheutunut onnettomuudessa sisäisiä vammoja, jotka olisivat selittäneet äkillisen kuoleman.

– Kuoleman aiheutti päähän kohdistunut liike, joka aiheutti niin pahan aivojen vaurioitumisen, että aivojen elintoimintojen ylläpitämiseen vaadittavia käskyjä ei enää tullut – kyseessä oli siis aivovaurio.

– Ei tuon ikäisellä lapsella niskalihakset ole vielä niin kehittyneet, että ne jaksaisivat kannatella painavaa päätä tuollaisessa törmäyksessä. 

Kohtalokkaan kolarin jälkeen mediassa uutisoitiin lasten turvaistuinten turvallisuudesta. 

Uutisointi saikin Villen suorastaan raivon valtaan, sillä maailman turvallisimmaksikaan todettu turvaistuin olisi tuskin pelastanut hänen poikaansa. 

– Satanen on niin kova vauhti. Siinä vaiheessa on aivan sama, missä kohtaa autoa tai millaisessa istuimessa lapsi istuu, kun G-voimat ovat niin rajuja, Ville purkaa kiukkuaan. 

Nooan 8-vuotias isosisko istui aivan Nooan vieressä takapenkillä. Hän kuitenkin selvisi pahasta tärskystä vähäisin vammoin. Hänen selviämisensä oli sanan varsinaisessa merkityksessä hiuskarvan varassa. 

– Hänen kohdallaan kävi uskomaton onnenkantamoinen, kun hänen pitkät hiuksensa jäivät törmäyksessä kiinni niskatukeen, mikä piteli hänen päätään paikallaan. Hänen hiuksensa piti leikata irti penkistä. 

Ikävä ei lopu koskaan

Villen ja hänen perheensä elämä muuttui lopullisesti noin viisi vuotta sitten. Vaikka aika kuluu, ikävästä ei pääse irti koskaan.

– Kaipaan edelleen Nooaa päivittäin, hän on aina mielessä. Minulle on syntynyt tiettyjä traditioita, jotka helpottavat ikävään. Käyn esimerkiksi haudalla säännöllisesti ja muistelen yhteisiä hyviä hetkiä.

– Vertaistuella on myös ollut valtavan iso merkitys viime vuosien aikana – olen ollut lähes tulkoon kaikessa mahdollisessa toiminnassa mukana, kuten vertaistukihenkilönä KÄPY ry:ssä, ryhmänohjaajana sekä kokemusasiantuntijana viranomaisille. 

Vertaistukena muille, Nooan muistolle

Ville on tällä hetkellä vertaistukihenkilönä lapsensa menettäneelle miehelle. Sen sijaan, että toisen tukeminen nostaisi kipeitä muistoja pintaan, Ville kokee vertaistukena olemisen voimaannuttavana. 

– Muistan sen, miten hukassa olin ensimmäiset kuukaudet. Mietin, että mitä hemmettiä tässä tilanteessa pitää tehdä: Minulla on lapsi kuollut ja arkea pitää rullata eteenpäin.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä minun olisi pitänyt tehdä tai ajatella, Ville muistelee aikaa ennen vertaistuen apua.

Samalla, kun Ville antaa apua konkreettisia vinkkejä surutyötä tekeville vanhemmille, hän kokee kunnioittavansa rakkaan poikansa muistoa. 

– Varsinkin, kun isät ovat erilaisten kysymysten äärellä, on ollut kiva tuoda omia näkemyksiään ilmi, Ville sanoo herkistyen. 

– Olen ajatellut sen niin, että vertaistukena oleminen on ollut minun ja Nooan yhteinen missio.

Lue myös nämä menettämiseen ja suruun liittyvät selviytymistarinat: 

Autoilija, tiedosta vastuusi liikenteessä

Nooan kuolemaan johtanut onnettomuus on lisännyt kokeneen kuljettajan valveutuneisuutta entisestään liikenteessä. 

– Olen soittanut muutaman kerran Jyväskylän kaupungille liikenneturvallisuuteen liittyen.

Ville harmitteleekin, kun kaikki liikenteessä autoilevat eivät ymmärrä vastuuta, joka heidän harteillaan on silloin, kun he hypähtävät ratin ja penkin väliin. 

Harmitusta aiheuttavat niin alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen kuin puhelimen näprääminen ajon aikana. Myös ylinopeus on asia, jota Ville ei hyväksy – etenkään koulujen tai vastaavien läheisyydessä. 

– Nykyisin näkee liikenteessä paljon nuoria, jotka kaahailevat ja ajavat varomattomasti. Jokaisen ylinopeutta ajavan kannattaisi miettiä, mitä tapahtuu, jos siitä nopeudesta törmää pyöräilijän kanssa ja tämä menehtyy – se loppuelämä oli sitten siinä niiltä osin. 

– Mieti, että sinä vastaat ajamisesta ja sen aiheuttamista vahingoista, perheenisä kiteyttää.

Villen lisäksi Nooan äiti sekä Nooan isovanhemmat ovat saaneet lukea tekstin ennen sen julkaisua. He kaikki ovat antaneet suostumuksen tarinan julkaisulle. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja