Tiina Arponen tietää, miten surullisia hukkumistapaukset voivat olla läheisille. Hän menetti 17-vuotiaana isänsä ja serkkunsa, kun he hukkuivat mummolassa Pudasjärvellä.
Viime aikojen hukkumiskuolemat ovat tuoneet Tiina Arposen mieleen hänen elämänsä vaikeimmat ajat vuodelta 1997. Arponen kuunteli viikonloppuna murheen täyttämiä hukkumisuutisia mökillä radiosta ja itki.
– Pystyn samaistumaan niihin ihmisiin, jotka jäävät suremaan hukkunutta läheistään, Arponen kertoo MTV Uutisille.
Lue myös: Poikkeuksellisen synkkä viikonloppu – suru-uutisia etenkin vesiltä
Perheessä useita hukkumisia
Arposen isä menehtyi hukkumalla vuonna 1997 yrittäessään pelastaa Arposen 14-vuotiasta veden alle vajonnutta serkkua. Perhettä odotti suuri suru, sillä pelastaja ja pelastettava hukkuivat traagisen tapahtumaketjun seurauksena.
Vaikka tapahtuneesta on kulunut jo vuosia, järkyttävä päivä on edelleen Arposen mielessä.
– Se oli elokuun alkua Pudasjärvellä ja päivänä, jolloin oli tosi kova helle.
Arposen mummolassa oli vain vähän paikkoja, missä oli mahdollista päästä uimaan. Tutussa perheen uimapaikassa ristesi kaksi jokea. Siellä olevasta pienestä hiekkatörmästä oli mahdollista pulahtaa viilentymään kuumana kesäpäivänä.
Onnettomuuspäivänä myös Arposen pikkuveli oli joutunut samassa paikassa veden varaan, kun he olivat serkusten kanssa uimassa.
– Serkku sai hänet onneksi pelastettua sieltä, Arponen kertaa päivän tapahtumia.
Arposen toinen serkku joutui virran viemäksi, jolloin Arposen isä lähti pelastamaan häntä. Pelastaja kuitenkin painui itsekin pinnan alle.
Heitä molempia etsittiin vedestä useiden päivien ajan.
Pitkien etsintöjen epätietoisuus
Arponen muistaa monen päivän etsintöjen epätietoisuuden aiheuttaneen pelkoa ja toiveikkaitakin ajatuksia.
– Toivoin monta päivää, että iskä olisi vain noussut sieltä joesta ja että hän olisikin ollut vain jotenkin pökerryksissä siellä metsikössä. Kaikenlaista sellaista silloin toivoin, Arponen huokaisee.
Hän kertoo muistavansa hukkumista seuraavan päivän tarkkaan. Hän oli äitinsä kanssa kaupassa ruokaostoksilla ja iltapäivälehtien otsikot kertoivat hänen elämänsä kamalimmasta tapahtumasta. Arponen muistaa itkeneensä keskellä kaupan käytävää.
Onnettomuus muutti ihmisenä
Arponen oli isänsä ja serkkunsa hukkumisten aikaan vasta 17-vuotias.
– En koskaan käynyt hyvästelemässä iskää, sillä minulle neuvottiin olevan parempi, etten häntä näkisi. Kuvittelin onnettomuuden jälkeen vielä pitkään iskän tulevan esimerkiksi kaupassa vastaan.
Raskaat tapahtumat ovat vaikuttaneet Arposen elämään monella tapaa.
– Pienet jutut eivät hetkauta kovinkaan helposti. Onnettomuus muutti minua ihmisenä, Arponen sanoo.
Myös perheen välit lähenivät ja suhde pikkuveljeen on ollut tiivis.
– Olemme perheeni kanssa olleet hyvin kiitollisia siitä, miten olemme tässä hetkessä ja yhdessä, Arponen sanoo.
Vettä pitää muistaa kunnioittaa
Arponen päätti onnettomuuden jälkeen olla pelkäämättä vettä.
– Olen käynyt snorklaamassa Intian valtameressä täysin pimeässä, jossa oli haita ja kilpikonnia. Kerran olen sukeltanutkin, mutta sukeltamaan en ehkä toista kertaa pysty hukkumisten aiheuttaman trauman takia.
Arponen halusi viedä omia lapsiaan uimahalliin pienestä asti. Hänelle oli tärkeää, etteivät he pelkäisi vettä ja uimista.
– Halusin tehdä osaltani kaiken voitavani, jotta heistä tulisi hyviä uimareita. Kerroin myös heille onnettomuudesta.
Lue lisää: Heinäkuun hukkumistilastosta ennakoidaan synkkää
Arposelle on jäänyt erityisen hyvin mieleen 13-vuotiaana tehty laivareissu yhdessä isänsä kanssa.
– Olimme Silja Serenaden kannella katsomassa merta ja iskä sanoi, että muista aina kunnioittaa vettä.
Sanat ovat painuneet Arposen mieleen. Hän kertoo noudattaneensa isänsä ohjetta ja muistuttaneensa tästä myös lapsiaan.