Kolmion takaa tullut auto vei 18-vuotiaan Mikon hengen – tatuoinnit äidin käsivarsissa ovat muisto ainoasta pojasta: "Suru on yhtä suuri kuin rakkaus"

Aija Multanen muistaa elävästi elokuisen lauantain, jolloin hän näki poikansa viimeisen kerran. Hän oli juuri ajanut traktorilla perheen maatilan pihalle ja oli nousemassa ulos ohjaamosta, kun kuuli tutun pärinän. 

Aija epäili, että poika ei huomannut äidin pikaista käden heilautusta, mutta olikin väärässä. Mikko käänsi moottoripyöränsä ja kurvasi tiedustelemaan, oliko äidillä jotain asiaa.  

 – Kerroin, että tarvitsisin apua akkuporakoneen kanssa. Mikko mietti hetken ja pyysi jättämään sen tallin lattialle. Hän hoitaisi asian huomenna. 

Sitten Mikko painoi ajolasit päähänsä ja lähti ajamaan. 

Ystävät näkivät kaiken

Kyseessä oli aivan tavallinen kaveriporukan ilta-ajelu. Keli oli hyvä, eikä pimeä ollut vielä laskeutunut. Mikko ajoi kevytmoottoripyörällä edessä, takana neljä ystävää seurasivat henkilöautolla. 

Reilut kymmenen kilometriä ennen Jyväskylää, Leppäveden kohdalla, auto ajoi kolmion takaa suoraan Mikon eteen. Takana ajaneessa autossa matkustaneet ystävät todistivat traagisten tapahtumien kulun.  

Vähän ennen iltakymmentä Aija sai soiton, jollaista yksikään äiti ei haluaisi saada. Mikko oli joutunut kolariin ja häntä elvytetään. 

Soitto ei tullut viranomaiselta, vaan monen mutkan kautta. Puhelun jälkeen Aija lähti suoraan sinne, missä soittaja oli kertonut onnettomuuden tapahtuneen. Paikalla ei kuitenkaan ollut mitään jälkiä kolarista. 

Lue myös: Vastaantulijoiden kilpa-ajo päättyi Benjaminin auton nokkaan – paras ystävä kuoli syliin: ”Me oltiin vaan väärässä paikassa”

"Siinä hetkessä koko elämä pysähtyi"

Ehkä kaikki olikin vain väärinkäsitystä. Jos soittaja olikin erehtynyt, eikä mitään onnettomuutta ollutkaan tapahtunut. Huolesta sekaisin oleva äiti halusi kuitenkin varmistuksen ja lähti kohti Jyväskylän sairaalaa.

– Soitin hätäkeskukseen, jotta saisin tietää, onko meidän Mikko ollut onnettomuudessa. He eivät kuitenkaan puhelimitse antaneet mitään tietoja. Se oli hämmentävää.

Leppäveden kohdalla maiseman täytti hälytysajoneuvojen valot. Auto jäi tien sivuun, kun Aija lähti juosten kohti onnettomuuspaikkaa. Hänet pysäyttäneen poliisin kasvot kertoivat enemmän kuin sanat. 

– Näin poliisin ilmeestä, että Mikko oli menehtynyt. Siinä hetkessä koko elämä pysähtyi. 

Aija jäi istumaan ojan penkalle, kunnes hän sai luvan mennä hyvästelemään poikansa. Äidin kohdatessa poikansa tämä oli jo kuollut. 

Vaikka suru ja tuska oli käsittämätön ja kaikki tuntui epätodelliselta, hetki oli äärimmäisen tärkeä.  

– Mikko oli jo mennyt pois tästä maailmasta, mutta sain vielä kerran halata ja silittää häntä. 

Mikon kuva ikuisesti lähellä sydäntä

Mikosta oli tarkoitus tulla perheen maatilan jatkaja. Hän oli ottanut roolin omaksi jo pienenä. Heti ensimmäisen koulupäivän jälkeen hän oli valmis lopettamaan peruskoulun, olihan hänellä jo työ.  

Kodin tuvassa on lämmin tunnelma. Kissa tervehtii vierasta ja perheen labradorinnoutaja Ropsi odottelee, josko keittiössä tippuisi herkkupala.

Keittiönpöydän päässä on valokuva Mikosta lintumetsällä. Kuva on ikuistettu onnettomuusviikolla, ja sama kuva on tatuoituna Aija-äidin vasempaan käteen, lähelle sydäntä. 

Kuoleman jälkeiset päivät olivat lamaannuttavia, eikä usko selviämiseen ollut riittää. Ennen niin rakkaat hevosetkin tuntuivat raskaalta. 

– Onneksi niitä kuitenkin oli, sillä muuten olisin jäänyt sängyn pohjalle.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

Rakkaan ystävän läsnäolo ja Mikon opettajan lämmin soitto pahimmalla hetkellä auttoivat jaksamaan.  

– Heti maanantaina opettaja soitti ja kertoi, miten mukava ja huomaavainen oppilas Mikko oli ollut. Sain siitä puhelusta voimaa jatkaa juuri sillä hetkellä, kun kaikki toimintakyky tuntui kadonneen. 

"Suru on yhtä suuri kuin rakkaus"

Aija on viimeisen kahden vuoden aikana käynyt ajatuksissaan uudelleen ja uudelleen onnettomuuspäivän kulun. Entä jos hän ei olisi pysäyttänyt moottoripyörän selkään hypännyttä poikaansa tai jos he olisivatkin menneet katsomaan heti rikkinäistä porakonetta? Olisiko kolari silloin vältetty? 

– Ajatukset painuvat joka päivä Mikkoon ja onnettomuuteen. On suunnaton hätä omasta lapsesta, jonka on menettänyt, vaikka järjellä ymmärtää, mitä on tapahtunut. Tunne ja sydän ovat koko ajan lapsen luona. 

Vaikka suru on pohjaton, Aija on kiitollinen ystävistään ja rinnalla kulkijoista. Hyvät ja lämpimät välit onnettomuutta todistaneisiin Mikon ystäviin ovat hänelle tärkeät. Heillä on ikuisesti paikka Aijan sydämessä. 

Kolarin jälkeen huhut kiersivät pienellä kylällä. Joidenkin oli vaikea uskoa, että motoristi ei tehnytkään tilanteessa mitään väärää. 

– Koska oikeudenkäynti oli vasta tulossa, ajattelin, että en saa oikoa noita puheita. Se oli todella raskasta. 

Lue myös: Terhi menetti äitinsä täysin yllättäen – näin hän pääsi yli pahimmasta katkeruudesta ja surusta: "Ikään kuin joku tulppa olisi auennut

Viitisensataa kynttilää Mikon muistolle

Kun kolarista oli kulunut viikko, 220 mopoilijaa ja moottoripyöräilijää sekä lukuisat autoilijat osallistuivat muistoajoon, jonka ystävät olivat järjestäneet nuoren motoristin muistolle. Onnettomuuspaikkaa koristi satojen kynttilöiden meri. 

Nyt osa runoilla ja muistosanoilla varustetuista kynttilöistä kaunistaa perheen kuistin ikkunalautoja. Yhteen niistä Mikon ystävä on kirjaillut mustalla tussilla runon. 

”Ei näy lammella enää soutajaa, eikä metsäpolulla kulkijaa. Kuusten havina sua jossain tuudittaa, sielusi nyt rauhassa levätä saa. Vain tuulessa kaikuvat sanat kuiskauksen, on sydäntemme kaipuu ikuinen.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

Hautajaiset järjestettiin 30. syyskuuta ja kirkko oli täynnä. Aijalle oli tärkeää, että kaikki halukkaat pääsivät saattamaan Mikon viimeiselle matkalleen.

Päivä oli kokonaisuudessaan kaunis, mutta myös äärimmäisen raskas. Aija muistaa erityisesti sen, kuinka raastavaa oli hyvästellä oma lapsi ja poistua hautausmaalta. 

– Tuntui niin epäreilulta jättää oma lapsi sinne kylmään ja nousta itse lämpimään autoon ja ajaa pois. 

Oikeudenkäynti tulehdutti avoimet haavat

Kolarin jälkeen Aija käsitteli surua keräämällä tietoa tapahtuneesta.

– Halusin tietoa ymmärtääkseni onnettomuustapauksen kulkua ja jotta pystyisin paremmin käsittelemään tapahtunutta.

Vaikka Aija halusi faktoja onnettomuudesta, itse oikeudenkäynti oli traumaattinen kokemus. 

Syyttäjä vaati autonkuljettajalle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi kyseessä olleen yksittäinen havaintovirhe, ja näin ajajaa ei tuomittu törkeistä rikoksista.

73-vuotias autonkuljettaja tuomittiin 70 päiväsakkoon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta, josta hänelle tuli maksettavaksi 1 260 euroa. 

Vaikka tiukempi tuomio ei tuo Mikkoa takaisin, Aija kokee, että hänen poikansa ei saanut oikeutta, kun käräjäoikeus alensi syyttäjän vaatimaa tuomiota. Hänellä ei kuitenkaan ollut voimavaroja valittaa asiasta hovioikeuteen.

Lue myös: 4-vuotias Nooa kuoli auto-onnettomuudessa – tällaista on suru lapsensa menettäneen isän silmin: “Aluksi uskottelin itselleni, että hän on vain kylässä mummulassa”

Parantaako aika? Ei ehkä.

Aija ei aio uskotella itselleen, että suru häviäisi kokonaan. Valokuvien ja tatuointien lisäksi Mikosta muistuttaa musta reppu keittiön penkin nurkassa. 

Penkki oli Mikon lempipaikka, jossa hän otti usein pienet nokoset koulupäivän jälkeen äidin valmistaessa ruokaa. Tämä reppu oli Mikolla mukana onnettomuushetkellä, ja sisältä löytyy edelleen kaikki tuolloin mukana olleet tavarat. 

– Jotenkin tuntui ja tuntuu edelleen, että tuossa on Mikon repun paikka nyt. 

Jotkut saattavat pitää useita valokuvia, tatuointeja ja reppua vääränlaisena tapana surra. On ajateltu, että äiti ei osaa päästää irti. Aijasta näin on kuitenkin paras nyt. Hän toivoisikin, että ihmiset huomioisivat sen, että surra voi monella tapaa. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

Käpy ry:n vertaistukitapaamisissa Aija on sekä jakanut omaa suruaan, että kuunnellut muiden lapsensa menettäneiden kokemuksia. Erityisen tärkeä on ollut myös sosiaalisessa mediassa oleva suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu onnettomuudessa lapsensa menettäneille. 

– Ihmiset, jotka ovat menettäneet lapsensa ymmärtävät heti, mistä on kyse. Jos on sellainen olo, että ei jaksa puhua tai itkettää, niin voi vain kuunnella. Joku toinen saattaa sanoa ääneen sen, mitä ei itse osaa sanoiksi muotoilla.

Lue myös: Repivä parisuhde päättyi tragediaan, jossa Marja-Leenan ainoa lapsi kuoli: "Elämä pysähtyi kuin seinään"

Kuka oli tuntemattomaksi jäänyt auttaja?

Ennalta-arvaamaton menetys on jättänyt Aijalle myös pelon siitä, että elämä voisi viedä häneltä toisenkin läheisen. 

– Minulla on usein sellainen tunne, että jotain kamalaa voi sattua. Se, että on menettänyt yhden lapsen ei anna suojaa sille, että mitään ei enää voisi tapahtua. 

Vielä ei ole se hetki, että Aija voisi unelmoida tulevaisuudelle suunnitelmia.Tärkeintä hänelle on olla toisen lapsensa, Mikon pikkusiskon, rinnalla niin tukevasti kuin omassa surussa voi olla.

Yhden asian hän silti haluaisi tehdä. Mikon ystävien mukaan kolaripaikalle oli pysähtynyt mies, joka yritti kaikin tavoin auttaa. Kun äiti tuli paikalle, mies oli poissa, eikä henkilöllisyys ole selvinnyt. 

Aija tuntee kiitollisuutta ja haluaisikin päästä vielä kiittämään tuota miestä.

Kiitos, että autoit.