Ampumisesta syytetyllä miehellä on runsaasti aiempaa rikostaustaa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomion tapauksesta, jossa 24-vuotiaan miehen ampuma luoti tappoi naisen kesken illanvieton huhtikuussa Lohjalla.
Tapahtumapäivänä huhtikuussa syytetty, 20-vuotias uhri ja heidän ystäviään oli viettämässä iltaa vuokramökillä Lohjalla. Syyttäjä vaatii miehelle noin 10 vuoden vankeusrangaistusta taposta. Hän ja uhri seurustelivat tai ainakin olivat seurustelleet aiemmin.
– Käsittelemällä ladattua ampuma-asetta toisten ihmisten välittömässä läheisyydessä, kohdistamalla aseen piipun (uhria) kohti ja painamalla aseen liipaisinta, (syytetyn) on täytynyt pitää menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena, että ase laukeaa ja että laukaus osuu toiseen henkilöön aiheuttaen tämän kuoleman, syytteessä sanotaan.
Miehellä on runsaasti aiempaa rikostaustaa, ja hän oli ehdonalaisessa vapaudessa aiemmasta tuomiosta ampumisen aikaan.
Kun poliisipartio saapui paikalle, mökin oleskelutilassa makasi nuori nainen. Hänen luonaan ollut mies yritti elvyttää naista siihen asti, kunnes paikalle saapui ambulanssi. Ensihoitajat jatkoivat elvytystä, mutta lopettivat sen pian tuloksettomana.
Nuoren naisen vasemmanpuoleisen rinnan alapuolella lähellä sydäntä oli verinen luodin sisäänmenoreikä. Haavakanava kulki sydämen ja aortan läpi.
Aiemmin tunnelma oli ollut hyvä, paikalla olleet kertoivat poliisille.
Illan aikana saunottiin, grillattiin, juotiin alkoholia ja ammuttiin tölkkejä ilmakiväärillä. Myös huumeita oli tarjolla: mökin oleskelutilan yhdellä pöydällä oli isossa pussissa erinäinen määrä kannabiskasvin kukintoa ja lautaselle oli aseteltu kokaiinia. Poliisi löysi mökiltä myös amfetamiinia ja hasista.
Esiin otettiin ase
Jossain kohtaa 24-vuotias syytetty esitteli mukaan ollutta asetta, .22 kaliiperin revolveria, paikalla olleille. Miehellä ei ollut aselupaa, mutta oman kertomansa mukaan hän oli ollut aseiden kanssa tekemisissä pienestä pitäen ja piti itseään hyvänä aseenkäsittelijänä.




