Näin miesystävänsä itsemurhan lavastuksesta syytetty nainen selitti tapahtumat oikeudelle – kuuntele nauha oikeussalista

Näin miesystävänsä itsemurhan lavastuksesta syytetty nainen selitti tapahtumat oikeudelle – kuuntele nauha oikeussalista 2:32
Kuuntele videolta, kuinka syytetty kertoi tapahtumista oikeussalissa. Naisen ääntä on muutettu ja nauhalta on poistettu kuolleen miehen nimi.

Miesystävänsä taposta syytetty sipoolaisnainen yritti syyttäjän mukaan lavastaa henkirikoksen itsemurhaksi. Nainen kertoi oikeudessa jälleen uuden tarinan siitä, miten tapahtumat tuona kohtalokkaana iltana viime marraskuussa etenivät.

Viisikymppistä sipoolaisnaista syytetään miesystävänsä taposta Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Syyttäjän näkemys on, että nainen ampui miestä perintörevolverilla suuhun ja yritti sitten lavastaa miehen itsemurhan.

Oikeudessa ei ole selvinnyt mitään selkeää motiivia väitetylle henkirikokselle, mutta uhrin läheisten mukaan pariskunnan parisuhde oli ollut kivikkoinen. Tiedetään myös, että nainen on ollut vuosia sitten oikeudessa toisenkin miesystävänsä hämärään kuolemaan liittyen.

Naisen omat kertomukset tapahtumista herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

Niitä on ollut useita erilaisia ja ne ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Nainen on muuttanut kertomustaan poliisitutkinnan ja oikeudenkäynnin edetessä useampaan kertaan.

Viimeisimmän version nainen kertoi käräjäoikeuden istunnossa 11. maaliskuuta, kun oli hänen vuoronsa kuvailla tapahtumia omin sanoin.

MTV Uutiset sai haltuunsa tallenteen naisen kuulemisesta. Osan naisen kertomuksesta voi kuunnella artikkelin yltä löytyvältä ääninauhalta.

Suhde oli "erittäin hyvä"

Kuuleminen alkoi sillä, että naisen avustaja pyysi naista kertomaan suhteestaan kuolleeseen mieheen.

Naisen mukaan he olivat kohdanneet ensimmäisiä kertoja jo 1990-luvulla töiden kautta. Parisuhde oli alkanut noin 10 vuotta sitten.

Suhteessa meni naisen mukaan viime aikoina "erittäin hyvin". Viimeisen puolen vuoden aikana miehessä oli kuitenkin tapahtunut jonkinlainen muutos, ja arkeen oli tullut hiljaisia hetkiä.

Nainen kertoi jopa kysyneensä mieheltä, oliko tämä "vaipunut synkkyyteen", mutta hänen mukaansa mies puhui omista asioistaan hyvin niukasti.

Proge kävi hermoille

Miehen kuolemaan päättyneenä päivänä pariskunta oli naisen mukaan puuhaillut arkisia asioita.

Pyykkiä pestiin, pölyjä pyyhittiin ja kaupassa käytiin. Illalla laitettiin paisti uuniin. Ruoan kanssa otettiin punaviiniä, ja niin tehtiin myös ruoan jälkeen.

Jossain vaiheessa mies laittoi televisiosta soimaan musiikkia. Ensimmäisenä listalla oli Paula Vesalaa.  

Illan edetessä volyymi kasvoi. Molemmat pitivät eräästä Led Zeppelinin kappaleesta, joten nupit väännettiin kaakkoon.

Suosikkikappaleen jälkeen soittolista oli alkanut tarjoilla progressiivista rokkia, mistä nainen ei kertomansa mukaan niin piitannut. Hän olikin pyytänyt miestä vaihtamaan kappaletta, mutta tämä ei ollut halunnut.

Nainen kertoi huutaneensa tämän takia "pää punaisena".  

Tämän jälkeen erimielisyyttä oli naisen mukaan tullut myös siitä, kumpi käyttäisi koiraa ulkona. Nainen käytti.

"Sä et saa mitään aikaiseksi"

Kun nainen palasi lenkiltä, musiikki oli hänen arvionsa mukaan jälleen kuunneltavaa. Nainen arveli kummankin olleen tässä vaiheessa jo humalassa.

Ilta ei ennättänyt jatkua kovinkaan pitkään sopuisasti.

Naisen mukaan tällä kertaa oli kyse hänen työstään. Hän oli toivonut jo pidempään, että hän olisi saanut tehdä enemmän töitä ja ansaita siten enemmän rahaa.

Mies oli hänen mukaansa alkanut vaatia, että hän soittaisi asiasta pomolleen siltä seisomalta.

Nainen väitti, että mies olisi haukkunut häntä saamattomaksi.

– Et ku sä oot tommonen ja sä oot tommonen, sä et saa mitään aikaiseksi, nainen kuvaili puheita oikeudessa.

Nainen väittää, että hän olisi tässä vaiheessa iltaa tarjonnut riitaan ratkaisuksi sitä, että hän tappaisi itsensä.

– Sanoin, että jos mä oon kerran sitten sun mielestä näin helvetin onneton, niin sitten on varmaan parempi, että mä tapan itseni.

Naisen mukaan mies oli sanonut, että niin olisi.

Nainen kaivoi Coltin esiin

Naisen kertomus on viimeistään näiden tapahtumien osalta selvästi ristiriidassa sen kanssa, mitä hän on aiemmin kertonut viranomaisille ja käräjäoikeudelle.

Esimerkiksi heti miehensä kuoleman jälkeen hän kertoi hätäkeskukseen, että mies olisi kaivanut esiin aseen ja ampunut itsensä täysin yllättäen.

Nyt oikeudessa nainen kuitenkin väitti, että hän olikin kaivanut aseen esiin itse, ja että se oli hän, jonka oli tarkoitus tappaa itsensä, eikä mies.

Naisen isältään perinnöksi saama Colt-merkkinen .22 LR -kaliiperin revolveri oli olohuoneen lipastossa, ja siihen sopivat ammukset makuuhuoneen laatikostossa. Nainen kertoi etsineensä molemmat ja laittaneensa aseen rullaan kaksi patruunaa.

Tämän jälkeen hän oli mennyt olohuoneen nojatuoliin istumaan ja pitänyt asetta sylissään hetken aikaa, kunnes tuli aika virittää aseen iskuri.

"Helvetillinen pamaus"

Nainen väitti, ettei olisi saanut iskuria vedettyä taakse omin voimin, ja että mies olisi tullut ottamaan aseen hänen kädestään ja virittänyt sen laukaisua varten.

– Annoin sen aseen hänelle. Hän lipsautti sen vipstaakin siitä. Hän laittoi aseen siihen meidän sohvapöydälle, että siinä on. Sanoin, että kiitos ja otin sen siitä.

Nainen kertoo nostaneensa revolverin lopulta ohimolleen ja sulkeneensa silmänsä.

Sitten kuului "helvetillinen pamaus".

Mutta nainenpa ei kuollut.

– Mä en tiedä. Mä en todellakaan tiedä mitä on tapahtunut. Siis tässähän minä olen. Ikävä kyllä, mutta tarkoitus oli koko ajan ampua itseni, ei ketään muuta.

Nainen ei siis tiedä, mitä tilanteessa tarkalleen tapahtui. Silti miesystävä makasi olohuoneen lattialla reikä päässään.

Oikeuslääketieteellisten tutkimusten perusteella aseen piippu oli ollut miehen suussa ja luoti oli lävistänyt miehen aivot.

Syyttäjän näkemys on, että liipaisimesta veti nainen. Todisteiksi on esitelty muun muassa ruutisavunäytteitä. Aseen laukaisun jälkiä oli löydetty naisen paidan hihansuusta ja kasvoilta, vaikka nainen itse väitti olleensa pamauksen aikaan poispäin miehestä.

"Mun mielestä se on hävettävä asia"

Käräjäoikeudessa jutun kaksi syyttäjää tivasivatkin naiselta kuulemisen yhteydessä, että miksi hänen kertomuksensa oli elänyt jo poliisitutkinnan aikana useampaan kertaan.

Nainen oli siis aiemmin kertonut muun muassa, että mies olisi ollut itsetuhoinen. Omasta itsemurhayrityksestään hän ei ollut puhunut.

Nainen tarjosi selitykseksi häpeää.

– Siksi, että minua hävetti suunnattomasti ja hävettää edelleenkin, että mun oli tarkoitus tappaa itseni. Mun mielestä se on hävettävä asia, nainen sanoi.

Syyttäjät ihmettelivät myös esimerkiksi sitä, että naiselle oli tullut mieleen etsiä itsemurhayritykseensä sopivaa käsiasetta asunnosta, vaikka hän ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan nähnyt asetta nykyisessä asunnossa.

Oikeudella ei ollut vaikeuksia laukaista asetta

Ihmetystä aiheutti myös se, ettei nainen ollut kertomansa mukaan saanut viritettyä asetta omin voimin.

Kyseistä revolveria esiteltiin aiemmin käräjäsalissa oikeuden kokoonpanolle, eikä kellään paikalla olleista ollut tuolloin minkäänlaisia vaikeuksia laukaista tai virittää asetta.

Oikeuden kolme tuomaria tekivät tyhjälaukauksia vaivatta. Nainen ei itse halunnut koskea aseeseen.

Niin ikään erikoisena pidettiin sitä, että aivan kuulemisen aluksi nainen kuvaili hänen ja miehen suhteen olleen ”erittäin hyvä”, mutta kertoi vain joitain hetkiä myöhemmin, että mies olisi spontaanisti toivonut naisen tappavan itsensä ja jopa avustanut tätä teossa.

Naiselta kysyttiin myös vanhasta tapauksesta, jossa hänen entinen miesystävänsä kuoli hämärissä olosuhteissa.

Nainen tuomittiin oikeudessa kuolemantuottamuksesta yli 10 vuotta sitten, sillä hän oli lyönyt miestä fileerausveitsellä jalkaan. Nainen oli väittänyt miehen lyöneen itseään.

– Onko tämä huonoa tuuria sitten vaan? Syyttäjä kysyi ja ihmetteli, että miksi taas oli sattunut vahinko, jossa hänen miesystävänsä kuoli.

– Varmaan on huonoa tsägää, nainen pohti.

Poliisit alkoivat heti epäillä

Epäilty henkirikos tuli viranomaisten tietoon viime marraskuussa, kun nainen soitti miltei heti miehen kuoleman jälkeen hätäkeskukseen.

Tuolloin nainen siis kertoi miehen istuneen sohvalla ja kaivaneen aseen yllättäen esiin ja ampuneen itsensä.

Jo paikalle ensimmäisten joukossa saapuneet poliisit olivat sitä mieltä, että kaikki ei ollut kunnossa. He olivat kuunnelleet naisen kertomusta, tutkailleet vainajan asentoa ja sijaintia asunnon olohuoneen lattialla ja todenneet, ettei kertomus voisi pitää paikkansa.

Naista alettiin varhaisessa vaiheessa epäillä taposta. Tapausta alettiin puida käräjillä maaliskuun alkupuolella. Nainen on kiistänyt tapposyytteen.

Ruutisavujäämät keskeinen todiste

Käräjäoikeudenkäynnin ensimmäisenä istuntopäivänä 9. maaliskuuta ruodittiin muun muassa naisen paidan hihansuusta ja kasvoilta tapahtuneen jälkeen löytyneitä ruutisavujäämiä sekä niiden merkitystä.

Jutun kahden syyttäjän mukaan nämä poliisin löytämät jäljet todistavat kaiken muun ohella, että nainen oli se, joka veti liipaisimesta.

Oikeudessa myös kuultiin asiantuntijana poliisin voimankäyttökouluttajaa, joka esitteli oikeudelle ruumiin vierestä löydettyä .22 LR -kaliiperin Colt-revolveria, eli epäiltyä surma-asetta.

Poliisimies arveli, että jos henkilön kasvoilta ja hihansuusta oli löydetty ruutisavua, aseen oli täytynyt olla hyvin lähellä tämän kättä.

Tämä oli selvästi ristiriidassa sen kanssa, että nainen itse väitti istuneensa olohuoneen nurkassa nojatuolissa ja katsoneensa poispäin miehestä tämän ampuessa itsensä.

Hurja syyte: Viisikymppinen nainen ampui miestään suuhun ja lavasti itsemurhan 2:24
Katso rikostoimittajan raportti oikeudenkäynnin ensimmäisestä istuntopäivästä 9. maaliskuuta. 

Omaiset eivät uskoneet puheita miehen itsetuhoisuudesta

Ensimmäisenä istuntopäivänä kuultiin myös kuolleen miehen omaisia, joiden kertomukset olivat niin ikään ristiriidassa naisen version kanssa. Heillä oli suuria vaikeuksia uskoa naisen väitteitä siitä, että mies olisi ollut itsetuhoinen.

Omaisten mukaan mies ei ollut halunnut tehdä itselleen pahaa edes elämänsä rankimmilla hetkillä. Mies oli kokenut elämässään kovia ennen nykyistä parisuhdetta.

– Hän on ollut aina tosi positiivinen henkilö, miehen sisko summasi.

Sitä omaiset sen sijaan ihmettelivät, miksi mies oli seurustellut nyt henkirikoksesta syytetyn naisen kanssa. Heidän mukaansa kaksikon suhde oli ollut kivikkoinen ja nainen oli ollut miestä kohtaan ikävä.

Siskon mukaan mies oli joskus kertonut naisen uhkailleen häntä sillä, että joku pahoinpitelisi tai tappaisi hänet. Miehen veli puolestaan kertoi miehen sanoneen joskus, että jos joku tappaisi hänet, se olisi naisystävä.

Jutussa on määrä antaa tuomio ensi viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat