180 suomalaista ollut päiviä jumissa Kap Verdellä eikä loppua näy – "Pikkuhiljaa alkaa ärsyttää"

Kap Verdelle joulupyhiksi matkanneiden suomalaisten loma venähti yllättäen päivillä, koska hiekkamyrsky haittaa lentoturvallisuutta. Nyt lomalaiset alkavat olla huolissaan uudenvuodensuunnitelmistaan.

180 suomalaista on jäänyt jumiin Kap Verden saarelle Afrikan länsipuolelle hiekkamyrskyn vuoksi. Myrsky on heikentänyt näkyvyyttä niin, ettei alueella lentäminen ole turvallista.

Yksi jumiin jääneistä on Hanna Leivonniemi, jonka piti lähteä Kap Verdeltä tapaninpäivänä. Matkalaukut oli jo pakattuna ja hotellista kirjauduttu ulos, kun hän sai tietää lomansa pitkittyvän.

– Alussa se oli ihan vitsikästäkin, että oho, tänne nyt jäätiin. Täällä on kaunis ja aurinkoinen sää – melkein 30 astetta ja pilvetön taivas, Leivonniemi kertoo.

– Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin ärsyttää.

Paluupäivästä ei tietoa

Matkatoimisto TUI Nordicin viestintäjohtaja Mathias Bergendahl kertoo, että vielä ei tiedetä milloin olosuhteet muuttuvat niin, että Kap Verdeltä pääsee lentämään turvallisesti. Lennot eivät onnistu ainakaan vielä tänään torstaina.

Leivonniemeä harmittaa eniten se, ettei voida tietää, milloin kotiin pääsee.

– Pitää koko aika olla varustautunut siihen, että seuraavana päivänä ehkä lähdetään, Leivonniemi kertoo.

– Nyt alkaa olla kaikkia suunnitelmia Suomessakin ja arki pukata päälle, niin pitäisi päästä poiskin.

Leivonniemi kertoo, että Kap Verdelle jääneiden suomalaisten keskuudessa tunnelma on muutenkin rauhallinen. Saarelle on jäänyt paljon matkailijoita myös muualta Euroopasta.

– Jotkut britit ovat olleet aika äreinä ja kiukkuisina. Tänä aamulla kuulimme, että tänä on tulossa brittikoneita yrittämään laskeutumista.

Tilanne todella harvinainen

Tilanne on TUI:n Mathias Bergendahlin mukaan todella harvinainen eikä Kap Verdellä ole koskaan tapahtunut vastaavaa. Hiekkamyrskyt ovat tammikuun aikana tyypillisiä, mutta niitä ei yleensä ole vielä vuodenvaihteen aikaan.

Vaikka kotiin tekisikin jo mieli päässä, TUI:n toiminnassa erikoisessa tilanteessa ei Leivonniemen mukaan ole ollut valittamista. Saareen jääneille lomalaisille on maksettu hotellit ja heille on tiedotettu aktiivisesti tilanteen etenemisestä.

– Enemmän harmittaa niiden puolesta, jotka joutuivat Teneriffalta kääntymään takaisin, koska tänne ei päässyt laskeutumaan.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat