Satojen suomalaisten paluulento Meksikosta myöhässä monta päivää – Aki Manninen kertoo hotellilaskun hurjan hinnan

Matkanjärjestäjä Tui pahoittelee myöhästymisiä. Paluun pitäisi olla vihdoin tiistaiaamuna.

Vajaan 300 suomalaismatkustajan joulunvietto meni uusiksi, kun heidän paluunsa Meksikon Cancunista on viivästynyt useilla päivillä.

Paluulennon piti alkuperäisen aikataulun mukaan lähteä Cancunista Helsinkiin perjantaina, mutta viivästyi Tanskassa olleen myrskyn ja siitä seuranneen lumipalloefektin vuoksi.

Myöhästyneen paluulennon oli määrä lähteä maanantaiaamuna, mutta viivästyi jälleen. Tällä kertaa syy oli se, että Meksikoon matkalla ollut kone joutui laskeutumaan Portugalin Lissaboniin tankkaamaan.

Tapaninpäivän aamuna kotiin?

Mikkel Hansen Tuin viestinnästä kertoo MTV Uutisille, että koneen arvioitu lähtöaika Cancunista on nyt 16.50 paikallista aikaa. Lennon on määrä saapua Suomeen tiistaiaamuna kymmenen jälkeen.

Hansen vakuuttaa, että asiakkaista pidetään huolta majoituksen ja ruoan suhteen.

– Tämä on hyvin valitettava tilanne asiakkaillemme. Teemme kaikkemme auttaaksemme heitä.

Huonoa asiakasviestintää

Tui on saanut kritiikkiä viestinnästään lennon myöhästymiseen ja majoituksiin liittyen. Esimerkiksi Meksikossa lomalla oleva yrittäjäpariskunta Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen ovat kommentoineen sosiaalisessa mediassa Tuin viestintää.

– Tänään sunnuntaina 24.12. tuli viesti ensimmäistä kertaa minulle että nyt on hotelli löytynyt. Hotelli on lentokentältä ja tästä hotelliltamme pois päin yli 100 km. Olisimmeko olleet kadulla tämä kolme päivää? Manniset kirjoittavat molempien Instagram-tileillä jaetussa päivityksessä.

Aki Manninen kertoo päivityksessä kustantaneensa lähes 650 dollaria yöltä maksaneen huoneen Hiltonista omasta pussistaan kolmeksi yöksi.

Hansen ymmärtää kritiikin Tuin viestinnästä. Hän myöntää, että kaikki ei ole mennyt niin kuin pitää.

– Viestintä olisi pitänyt olla parempaa. Aiomme käydä tilanteen läpi, kun olemme saaneet asiakkaat takaisin kotiin.

Korvauksia arvioidaan

Tavallisesti Tui korvaa asiakkailleen myöhästymisistä johtuvat kulut, Hansen kertoo. Hän ei ota yksioikoista kantaa, kuinka tässä tapauksessa toimitaan.

Korvaukset riippuvat siitä, kuinka moni ihminen matkustaa yhdessä ja minkälaisissa majoituksissa he ovat yöpyneet.

– Meidän täytyy arvioida tilannetta jokaisen varauksen ja asiakkaan kohdalla, kun he palaavat Suomeen.

"Tämä ei ole palvelua, jota haluamme tarjota"

Hansen sanoo, että Tui pahoittelee tilannetta. Hän ymmärtää, että tilanne aiheuttaa tunteita etenkin näin joulun aikaan.

– Asiakkaiden oli tarkoitus päästä jouluksi kotiin. Meksikossa oleminen ei tietenkään ollut heidän suunnitelmissaan.

Vaikka myöhästymiset johtuvat ulkoisista seikoista, on tilanne Hansenin mukaan hyvin valitettava.

– Tämä ei ole palvelua, jota asiakkaiden tulee odottaa, kun he matkustavat Tuilla. Tämä ei ole palvelua, jota haluamme tarjota.

Lue myös:

    Uusimmat