11-vuotias livahti turvatarkastuksen läpi ilman lentolippua – oli päästä lennollekin: "Miten tuo voi olla mahdollista?"
![11-vuotias livahti turvatarkastuksen läpi ilman lentolippua – oli päästä myös lennolle](https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png)
11-vuotias yhdysvaltalaispoika livahti turvatarkastuksen läpi lähtöportille Atlantan lentokentällä ilman, että kukaan kysyi häneltä matkalippua tai henkilöllisyystodistusta. Lapsi yritti livahtaa koneeseen esittämällä, että hän oli erään perheen mukana. Nämä ihmiset kuitenkin totesivat, etteivät tunne häntä.
Yhdysvaltain turvallisuusviranomainen Transportation Security Administration (TSA) kertoo, että 11-vuotias poika pääsi turvatarkastuksen läpi Atlantan lentokentällä ilman, että kukaan katsoi hänen matkalippuaan.
Lapsi kulki turvatarkastuspisteen läpi Hartsfield-Jacksonin kansainvälisellä lentokentällä ja hänet tarkastettiin muiden matkustajien tapaan, kertoo muun muassa WSB-TV-kanava.
Viranomaisten mukaan poika yritti päästä koneeseen esittämällä, että hän oli yhden perheen mukana. Hän jäi kiinni, kun perhe totesi, etteivät he tienneet, kuka hän oli.
– Miten tuo voi edes olla mahdollista, miettii matkustaja Empress Love WSB-TV-kanavalle.
– Hänen ei olisi koskaan pitänyt päästä läpi turvatarkastuksesta. Hänet olisi pitänyt pysäyttää jo siellä.
Livahdusyritys tapahtui perjantaina 16. marraskuuta. TSA:n edustaja Sari Koshetz kertoo, että lapsi ei joutunut näyttämään henkilöllisyystodistusta turvatarkastuksessa, koska hän on alaikäinen.
Koshetz ei kommentoinut mitenkään sitä, että pojalla ei ollut matkalippua. Hän kertoo, että tarkastuksen tehnyt virkailija kysyi pojalta, missä hänen vanhempansa olivat. Tässä kohtaa lapsi pääsi karkuun.
WSB-TV-kanavan tietojen mukaan poika pääsi lähtöportille ja yritti päästä koneeseen teeskentelmällä olevansa yhden perheen mukana. Kun perhe totesi, että he eivät tunne häntä, hän häipyi paikalta. Virkailijat löysivät hänet lopulta.
Äiti ei kommentoi
Pojan äiti ei halunnut kommentoida tapausta millään lailla.
– Ehkä teidän pitäisi olla lentokentällä kyselemässä, miten näin pääsi käymään, nainen totesi WSB-TV:n toimittajalle.
Myös TSA on tapauksesta vaitonainen. Organisaation mukaan kyse ei ollut aukosta turvallisuudessa, koska virkailija kuitenkin tutki lapsen.
Poika on jälleen äitinsä luona. WSB-TV-kanavan tietojen mukaan hän hyppäsi bussiin lentokentältä ja antoi ymmärtää, että oli vain halunnut päästä pois.
Lähteet: Travelandleisure.com, Wsbtv.com, Daytondailynews.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää