Kanadalainen CTV News kertoo, miten streptokokkibakteeri sai lapsen käyttäytymään sekavasti ja itsetuhoisesti. On mahdollista, että steptokokki-infektio laukaisi harvinaisen PANDAS-syndrooman, jonka olemassaolosta lääkärit kiistelevät.
VIDEO: Mies sai lemmikkikoiraltaan infektion, jonka seurauksena menetti molemmat jalkansa.
Talvisena iltapäivänä vuonna 2017 tuolloin 10-vuotias Connor Entrop oli palaamassa koulusta, kun hän yhtäkkiä alkoi repiä hiuksiaan. Järkyttynyt Corie-äiti kysyi pojaltaan, miksi tämä satutti itseään. Poika kertoi ettei tiennyt – hänen vain täytyi repiä hiuksiaan.
Parin viikon kuluttua Connorin käytös muuttui edelleen. Hiusten kiskominen jatkui ja karvojen repiminen ulottui nyt perheen koiraankin.
– Meidän piti ajella hänet hiuksensa, jotta hän lopettaisi, Corie kertoo CTV News:lle.
Connorilla oli myös paniikkikohtauksia ja hän käyttäytyi huonosti koulussa.
Pojalla oli ennestään ADHD-diagnoosi, minkä vuoksi Corie vei lapsensa psykiatrille. Tämä uskoi kyseessä olevan ahdistuksen ja määräsi lapselle antipsykoottisia lääkkeitä.
Oireet palasivat pahempina
Aluksi Connorin oireet voimistuivat, mutta alkoivat sitten heikentyä. Vuosi outojen käytösoireiden ilmaannuttua ne palasivat takaisin – ja entistä pahempina sen jälkeen, kun poika oli ollut sairaana.
