Kokonaisena paistettu porsaanfilee

Toisinaan on kovin mukavaa, kun voi istahtaa pöytään samantein perheen tai vieraiden kanssa. Juuri sellaista ruokaa on tämä ennakkoon valmistettava fiksu filee. Kesällä lisukkeeksi riittää pelkkä salaatti, muulloin vaikka kermainen perunapaistos.

4 hengelle

  • 1 kokonainen porsaan ulkofilee
  • voita paistamiseen
  • suolaa ja valkopippuria jauhettuna
  • 2 tl kuivattua timjamia

Marinadi

  • 1 dl rypsi- tms. öljyä
  • 1/2 dl viinietikkaa
  • 1 tl ranskalaista sinappia (Dijon)
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl valkopippuria
  • tuoreita mausteyrttejä

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Ruskista filee ensin kauttaaltaan pannulla. Mausta reilusti suolalla, pippurilla sekä timjamilla. Jälkipaista fileetä uunissa n. 20 minuuttia. Anna lihan jäähtyä ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi, mutta jätä viipaleet riviksi fileen muotoon.

2. Sekoita marinadin ainekset, nosta viipaloitu filee sopivaan astiaan ja kaada marinadi sen päälle. Peitä kannella, kelmulla tai foliolla ja pane jääkaappiin seuraavaan päivään. Tarjoile salaatin ja/tai perunalisäkkeen kera.

Parhaat ruokaohjelmat