Vain 3 ainesosaa ja saat syntisen hyvää broileria – valmistuu vaivatta alle puolessa tunnissa

Kari Aihinen ja Matinkylän kana 7:58 Kari Aihinen ja Matinkylän kana

Broilerin paneroiminen saattaa tuntua turhan työläältä, mutta nämä kuorrutetut broileripalat valmistuvat helposti ja nopeasti.

Pääkuvan videolla Kari Aihinen valmistaa kanaa ja riisiä.

Paneroitu broileri on erityisen maukasta, kun se kuorrutetaan kastikkeella ja maukkailla sipsinmuruilla. Uunituoreita rapsakoita nugetteja voi dipata esimerkiksi majoneesiin tai dippikastikkeeseen.

Tastyn ideoima ruoka on valmista noin puolessa tunnissa. Käytä reseptissä lempi barbequekastikettasi tai tee sellainen itse. Sipsit korvaavat reseptissä perinteisimmin käytetyt leivänmurut, mutta voit halutessasi käyttää myös leivänmuruja.

BBQ-paneroitua broileria

2 suurehkoa broilerin rintaleikettä
2 dl barbequekastiketta
200 g barbeque-maustettuja sipsejä

Esilämmitä uuni 190 asteeseen.

Pilko rintaleikkeet pienemmiksi paloiksi ja aseta kulhoon. Lisää kulhoon kastike ja sekoita niin, että kastike peittää kaikki broilerin palaset.

Aseta sipsit suureen suljettavaan pussiin ja murskaa ne haluamasi kokoiseksi silpuksi (pienempi murska tarttuu paremmin broilerin pintaan).

Päällystä jokainen broilerinpalanen yksitellen sipsimuruilla ja aseta leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle tai öljyllä voideltuun uunivuokaan.

Paista uunissa noin 12 minuuttia tai kunnes broileri on kullanruskeaa.

Valmista paneroidun broilerin lisukkeeksi esimerkiksi yrtti- tai aiolikastiketta: Kolme kylmää kesäkastiketta.

Lähde: Tasty 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.