Miksi pissa haisee pahalta parsan syömisen jälkeen? Seuraukset riippuvat geeneistä

parsa (1)
Sille, miksi virtsa saattaa haista parsaruoan jälkeen pahalta, on mielenkiintoinen syy! Shutterstock

Parsan ystävien kausi on käynnissä ja moni kokeilee nyt innolla uusia parsareseptejä. Mutta tiesitkö tätä mielenkiintoista faktaa parsasta?

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran huhtikuussa 2015.

Parsakeittoa, keitettyä parsaa ja parsarisottoa... Tankoparsan ystävillä on näin keväällä onnen päivät. Kukaan ei kuitenkaan juurikaan puhu siitä, miltä parsa voi saada virtsan haisemaan. Sille, miksi virtsa saattaa haista parsaruoan jälkeen pahalta, on kaiken lisäksi mielenkiintoinen syy!

Kumpaan joukkoon kuulut?

Parsaa syötyäsi virtsaasi erittyy rikkipitoista yhdistettä. Yhdiste ei haise sellaisenaan, vaan se alkaa haista hajottuaan ruoansulatuksessa, kertoo The Kitchn. Paha haju ilmestyy virtsaan nopeasti, jo 15–30 minuuttia parsan syömisestä. Sillä, kuinka parsan kypsennät, ei ole merkitystä. 

Kaikki eivät tuota pahaa hajua kuitenkaan tunnista, asia riippuu täysin geeneistäsi. Esimerkiksi vuonna 1956 tehdyssä brittitutkimuksessa havaittiin, että alle puolet ihmisistä kärsii parsaa syötyään pahanhajuisesta virtsasta.

Vaikka asiaa on tutkittu, on vielä epäselvää, kuinka suuri osa ihmisistä voi haistaa tämän hajun parsan syömisen jälkeen. Tutkijat jakaantuvatkin kahteen leiriin: toiset uskovat, että vain osalla ihmisistä parsa vaikuttaa virtsan hajuun, toiset ovat sitä mieltä, että vaikutus näkyy kaikilla, mutta vain osa pystyy haistamaan sen.

Katso myös: Parsa sopii myös tähän Linnean "killerihyvään" perunasalaattiin – testaa!

Killerihyvä perunasalaatti! Linnean kastiketta kannattaa kokeilla 9:36
Nyt on aivan killerihyvä perunasalaatti! Linnean kastiketta kannattaa kokeilla

Lähde: The Kitchn

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat