Tällaista kahvia suomalaiset nyt himoitsevat – korkea hinta on suhteellinen käsite: "Sitten saatetaan kuitenkin ostaa se kuuden euron cappuccino kahvilasta"

shutterstock_623533091
Miten suomalaisten kahvimaku muuttuu kesällä, vai muuttuuko mitenkään? Otimme selvää. Shutterstock

Kahviasiantuntija kertoo MTV Uutisten Makuja-ruokasivustolle, miten suomalaisten kahvinkulutus on viime aikoina muuttunut ja miten se muuttuu kesää kohden.

Suomalaiset ovat edelleen kahvikansaa – siitäkin huolimatta, että kahvin hinta on viime aikoina kivunnut ennätyksellisiin lukemiin. Kahvintuottaja Arvid Nordquistin maajohtaja Cecilia Mérus kertoo MTV Uutisten Makuja-ruokasivuille, millaisia muutoksia kahvinkulutuksessa on tapahtunut.

– No nythän on eletty hieman erikoisia aikoja. Kahvin kulutus on siirtynyt koteihin viimeisen kahden vuoden aikana pandemian johdosta. Nyt alkaa taas vilkastua myös horeca-puoli, Mérus kertoo.

Miten suomalaisten kahvinkulutus muuttuu kesällä?

Kesää kohden mentäessä kahvin juominen muualla kuin kotona yleistyy. Suomalaiset nautiskelevat kupposen tai kaksi kahvia esimerkiksi kahviloissa, ravintoloissa tai huoltoasemilla kesäreissujen yhteydessä. Mérus uskoo, että tänä kesänä kahvia nautitaan kodin ulkopuolella viime kesää enemmän, kun ravintolat ovat taas normaalisti auki pandemiarajoitusten poistuttua. Kaksi vuotta kotona kökkimistä on muuttanut hieman myös kahvitottumuksia kotioloissa. 

– Erikoiskahvien suosio on kasvanut ja ihmiset ovat innostuneet erilaisista kahvinkeittimistä. On haluttu variaatiota, kun ollaan enemmän kotona. Tutkimuksista näemme, että nykyään ihmisillä on eri kahvilaatuja kotona, kun aiemmin oli ehkä vain yhtä.

Viineissä suomalaiset siirtyvät yleensä kesää kohden punaviineistä valko- ja roseeviineihin, mutta miten käy kahvien kanssa? Maistuvatko tummapaahtoiset kahvit paremmin talvella ja kesällä siirrytään vaaleapaahtoisiin?

– Ei ole nähtävissä sellaista vaalea- ja tummapaahtoisten vastakkainasettelua vuodenaikojen mukaan. Mutta ehkä juuri se kesäisin muuttuu, missä kahvia juodaan.

Myös Pauligilta kerrotaan MTV Uutisille, että vuodenaika ei vaikuta kahviostoskäyttäytymiseen. Kahvien kulutus on siirtynyt Suomessa hiljalleen tummempipaahtoisiin kahveihin ja tällä hetkellä niiden kulutus on noin 30 prosenttia maassamme nautitusta kahvista.

Katso video: Pärjääkö perinteinen kahvi maailman kalleimmalle kissankakkakahville? Artikkeli jatkuu videon alla.

Pärjääkö perinteinen kahvi maailman kalleimmalle kissankakkakahville? 6:16
Halpa vs. kallis -sarjassa maisteltiin kahveja.

Kesäkahveja viedään mökkituliaisiksi: "Suomalaiset ovat hullua kahvikansaa"

Kesän kynnyksellä monet kahvivalmistajat lanseeraavat kuitenkin omia kesäkahvejaan. Ne eivät makuprofiililtaan välttämättä eroa suuresti ”tavallisista” suodatinkahveista, mutta niiden pakkausta on tuunattu kesäiseksi. Paulig esimerkiksi julkaisee vuosittain oman äitienpäiväkahvinsa, Arvid Nordquistilta tuli juuri oma kukkakuvion koristeltu kesäkahvipakkaus.

– Näissä kahveissa on ajateltu, että ne ovat kivoja äitienpäivälahjoja tai mökkiviemisiä. Suomalaiset on hullua kahvikansaa ja ei varmaan missään muualla maailmassa ole samanlaista tapaa, että viedään kahvipaketti lahjana, kun mennään kyläilemään, Cecilia Mérus naurahtaa.

Sesonkikahveissa on aina toki haasteena se, että ne liittyvät tiettyyn ajankohtaan. Kesäkahvien kohdalla kuitenkin kahvin sesonkia voi venyttää pitkälle syksyyn. Talvisesonkina tämä ei toimisi.

– Emme lähtisi lanseeraamaan talvikahvia. Kesäkahvia voi myydä melkein talvellakin, koska siihen liittyy mukavia mielikuvia kesästä. Mutta päinvastoin se ei todellakaan toimisi. Siksi kesäkahvi on vähän turvallisempi vaihtoehto. 

Kahvin korkea hinta on suhteellinen käsite: "Sitten saatetaan kuitenkin ostaa se kuuden euron cappuccino kahvilasta"

Viime aikoina on tietysti puhuttanut paljon myös kahvin hinta. Méruksen mukaan hintatilanne alkaa näkyä jo suomalaisten ostokäyttäytymisessä.Kun aiemmin kahvia hamstrattiin pakettikaupalla tarjouksista kaappiin odottelemaan, nyt hamstraus on selkeästi vähentynyt. Kahvin hintaa nostavat monet eri tekijät, kuten huono sato, logistiikkaongelmat ja kysynnän kasvu esimerkiksi Aasian markkinoilla, jossa yhä useampi on siirtynyt teenjuonnista kahvinjuontiin.

Cecilia Méruksen mukaan kahvin logistiikkahaasteiden ennustetaan jatkuvan vielä ainakin tämän vuoden. Nouseeko kahvin hinta entisestään, sitä ei kukaan vielä osaa ennustaa. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, että pahin hintakorotus on jo nähty.On vaikea sanoa, onko suomalaisilla varsinaista kipukynnystä kahvin hinnalle, mutta nykytaso on jo vähentänyt kulutusta.

– Paketillisesta saa 40–50 kupillista kahvia, joten ei se korotus hirveän montaa senttiä per kuppi ole. Ehkä siinä vähän suomalaiset unohtaa suhteuttaa asiat. Sitten saatetaan kuitenkin ostaa se kuuden euron cappuccino kahvilasta. Toki muutkin elinkustannukset ovat nyt nousseet, Mérus pohtii.

Katso video: "Aamukahvi pitää kyllä saada" – miten suomalaiset reagoivat kahvin hinnannousuun? 

”Aamukahvi pitää kyllä saada” – miten suomalaiset reagoivat kahvin hinnannousuun? 1:39
Suomalaiset kommentoivat kahvin hinnannousua. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat