Suomalaissuklaa voitti hopeaa kansainvälisessä kilpailussa: "Olemme tietysti todella otettuja"

tumma suklaa
Shutterstock

Suomalaiselle suklaalle ropisi toinen sija kansainvälisessä kilpailussa.

Tiedätkö, miten Tupla-patukka kuuluisi avata? Yllä olevalla videolla se selviää!

Suomalaisen Goodion Pure Nacional -suklaa on voittanut hopeaa Academy of Chocolate-kilpailun Bean-to-Bar -sarjassa, yritys kertoo tiedotteessaan.​​​​​​​

Academy of Chocolate -kilpailun raati arvioi 15 päivää kestäneessä tuomaroinnissa useita asioita. Suklaan maun lisäksi arvioitiin raaka-aineiden hankintaa, läpinäkyvyyttä sekä suklaan matkaa pavusta lopputuotteeksi.

– Olemme palkinnosta tietysti todella otettuja. Erityisesti mieltä kuitenkin lämmittää se, että tänä vuonna kilpailuun osallistui useita pieniä tuottajia. Tämä kielii siitä, että suklaan alkuperään ja kestävään kehitykseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota, kertoo Goodion perustaja Jukka Peltola.

goodio

Kilpailun kaikkiin sarjoihin osallistui tänä vuonna ennätyksellisesti yhteensä 1200 ehdokasta yli 45 maasta. Kilpailua on järjestetty vuodesta 2005 asti.​​​​​​​

Pure Nacional on Goodion tuotevalikoiman tummin suklaa, jonka kaakaopitoisuus on jopa 80%. Yrityksellä on Suomessa yksinoikeus Perussa tuotettavaan Pure Nacional -papuun, joka on yksi maailman harvinaisimmista kaakaopavuista.

Lähde: Goodio

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!