Paavo Väyrynen ylistää kaalilaatikkoa: "Suurin herkku"
Paavo Väyrynen rakastaa perinteistä kaalilaatikkoa.
Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen vieraili tiistaina Huomenta Suomessa muistelemassa uraansa europarlamentaarikkona. Vierailun yhteydessä Väyrysellä oli hetki aikaa jutella myös ruoasta.
Väyrynen kertoi MTV Uutisille muun muassa rakkaudestaan lohikeittoon. Väyrysen Eemeli-isän lohikeitto-ohjeessa erityistä on perunoiden kypsentäminen. Tarkoituksena on, että perunat kypsyvät hitaasti ja että vesi haihtuu mahdollisimman tarkkaan.
Toiseksi suosikkiruoakseen Väyrynen nimesi kaalilaatikon.
– Vuokko tekee yleensä lohikeiton ja minä teen kaalilaatikon. Kaalilaatikko on suurin herkku, Väyrynen ylisti.
Perinteinen ohje kaalilaatikkoon
Konkaripoliitikko tekee kaalilaatikon vanhalla ja perinteisellä reseptillä. Ensin käristetään jauhelihat ja sipulit, sitten kaalit keitetään ja ruoka pannaan lopuksi uuniin. Jauhelihaksi Väyrynen valitsee yleensä sika-nautaa.
Kaalilaatikko maistuu Väyryselle yleensä syksyisin.
– Sitten kun tulevat syyskaalit. Kesällä kaalit ovat niin kevyitä, ettei niistä oikein saa laitettua.
Kaalilaatikon lisäksi Väyrynen mainitsee keittiöbravuurikseen munakkaan.
Testaa kaalilaatikkoa kotona suosikkiohjeellamme: Pirjon kaalilaatikko-ohje on supersuosittu – täsmävinkki maustamiseen: "Tulee erityisen hyvää"
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ylioppilaslakkipikkuleivät – Sarin upeat keksit ylioppilasjuhliin
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät