Suomalaiselta pienpanimolta rohkea veto: "Päätimme lähteä merta edemmäs kalaan"

olut
Pian myös Kiinasta saa suomalaista pienpanimo-olutta. Colourbox.com

Suomalaisen pienpanimon tuotteita ryhdytään viemään kovin odotuksin Kiinaan.

Seinäjokelainen Mallaskosken panimo on allekirjoittanut vientisopimuksen kiinalaisen Panda Brew -panimon kanssa. Ensimmäinen kontti panimon tuotteita lähti Suomesta kohti Kiinaa 28.7. ja oluiden olisi tarkoitus tulla myyntiin tänä syksynä.

– Pienpanimobuumi on rantautunut nyt myös Aasiaan, joten talouden junnatessa paikallaan täällä Euroopassa, päätimme lähteä merta edemmäs kalaan ja nyt se näyttäisi vihdoin poikineen hedelmää, Mallaskosken panimon viennistä vastaava Juha Lepistö toteaa.

Mallaskosken oluista Panda Brew on ottanut edustukseensa peräti kuusi eri tuotetta. Tämän lisäksi panimoiden on määrä tehdä syksyllä 2016 maailman ensimmäinen Kiina-Suomi-yhteistyöolut. Olut on tarkoitus ottaa myyntiin sekä Suomessa että Kiinassa. Aiemmin Mallaskoski on tehnyt yhteistyöoluet virolaisen Põhjalan sekä coloradolaisen Tommyknocker-panimon kanssa.

Panda Brew on yksi Kiinan johtavista pienpanimo-olutbrändeistä. Panimo omistaa kaiken kaikkiaan seitsemän panimoravintolaa Pekingin, Tsingtaon, Changshan, Chengdun ja Taiyaun kaupungeissa ja sen jakeluverkosto kattaa yli 55 kaupunkia.

– On mahtavaa, että nyt myös Mallaskosken panimo kuuluu Pandan ystäviin, Panda Brewn omistaja Kurt Xia toteaa.

Lähde: Captol Invest Oy

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.