Huippukokouksen mediakeskus avasi ovia kotimaiselle pienpanimolle – laajenee Euroopan markkinoille: "Suomi saattaa olla seuraava isompi trendimaa"

Tällaisia ruokia huippukokousta seuranneille toimittajille tarjoiltiin 0:57 Tällaisia ruokia huippukokousta seuranneille toimittajille tarjoiltiin

Näkyvyys Finlandia-talon mediakeskuksessa toi kotimaiselle Maku Brewingin panimolle uusia ystäviä aina Los Angelesista saakka. 

VIDEO: Tältä Finlandia-talon mediakeskuksen tiloissa oikein näytti. 

Heinäkuisen huippukokouksen aikana suurta positiivista kansainvälistä huomiota kerännyt lehdistökeskus Finlandia-talolla on avannut lisää ovia myös kotimaiselle pienpanimolle Maku Brewingille.

Näkyvyys Finlandia-talossa toi Maku Brewingille varsin mukavia otsikoita muun muassa Los Angeles Timesissa, jonka toimittaja Sabra Ayres heittäytyi ilolla suomalaistunnelmiin.

– Juomat olivat sen verran hyviä, että onneksi niitä ei ollut tarjolla työaikoina, Ayres muistelee visiittiään pilke silmäkulmassaan.

Nyt Marimekon, Artekin, Fazerin ja Helsinki Distilling Companyn kanssa maan kärkituotteita edustanut Maku Brewing kertoo laajentavansa aiempien suunnitelmien ja huippukokouksen aiheuttaman myötätuulen ansiosta vahvasti myös Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Oluita tarjolla lentokentällä kiinalaisin tekstein

Makun tuotteita on saanut aiemmin tänä vuonna jo Sveitsistä, ja ovet ovat nyt avautumassa myös Tanskan sekä Espanjan markkinoille. Lisäksi työn alla on yhteistyöolut ja myyntiyhteistyötä virolaisen Tanker-panimon kanssa. 

– Tästä eteenpäin isoimpia haasteita ovat kova hintakilpailu sekä toimijoiden määrä, sillä monet pienetkin panimot tekevät päämäärätietoisesti töitä avatakseen uusia markkinoita, vientiasiakkuuspäällikkö Ville Makkonen Maku Brewingistä kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Toisaalta vaikuttaa siltä, että Suomi saattaa olla seuraava isompi trendimaa kansainvälisillä markkinoilla, ja kävisihän se järkeen, kun tulemme kaikessa muussakin aina Ruotsin perässä.

Vaikka isommat kansainväliset avaukset on aloitettu vasta nyt, Maku Brewingin tuotteita on jo aikaisemmin ollut myynnissä Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa oluita on myyty jopa kiinalaisin tekstein varustettuna. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.