"Sokerin korvaajan" ongelma ratkaistiin – räjähtääkö stevian suosio?

shutterstock_112662287
Steviasta povataan jatkossa entistä vahvempaa kilpailijaa sokerille. Shutterstock

Amerikkalaisessa Cornellin yliopistossa tehdyssä tutkimuksissa ollaan otettu askel lupaavaan suuntaan, kun steviasta on saatu uutta tutkimustietoa.

Stevian suosio on viime vuosina noussut, sillä se on makeampaa kuin sokeri, eikä se sisällä kaloreita. Tästä huolimatta stevian kitkerä jälkimaku on jarruttanut sen suosion kasvua maailmalla.

TIESITKÖ? Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ovat käyttäneet steviaa makeuttamiseen jo vuosisatojen ajan. Japanissa sitä on käytetty elintarvikkeiden ja juomien makeuttajana jo vuosikymmeniä.

Tutkijat onnistuivat kitkemään kitkeryyden

Amerikkalaisen Cornellin yliopiston tutkijat ovat löytäneet keinon, jolla stevian kitkerästä jälkimausta pääsee eroon. Tutkijat työstivät stevian kitkerää makua aiheuttavia osia siten, että ihmiset eivät enää maista kitkeryyttä makeuden lisäksi.

Tutkijat selvittivät oivalluksensa toimivuutta appelsiinimehun avulla. Lopputuloksena syntyi makeudeltaan miellyttävää mehua, jossa kitkeryys loistaa poissaolollaan. Tutkijat uskovat, että tämä oivallus saattaa nostaa stevian suosiota koko ruokateollisuudessa. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.