Yllättävä terveysvaikutus: Samppanja ehkäisee muistiongelmia?

kuohuviini, samppanja
Kuohujuomalla muisti paremmaksi? Shutterstock

Oletko sinäkin törmännyt sosiaalisessa mediassa leviävään uutiseen samppanjan yllättävistä terveysvaikutuksista? Älä vielä innostu.

Vuonna 2013 julkaistu, samppanjan vaikutuksia muistiin ylistävä brittitutkimus on viime aikoina levinnyt hurjaa vauhtia sosiaalisessa mediassa. Terveysasiantuntijat eivät kuitenkaan suosittele kuohujuomaa muistin parannukseksi.

Kolme lasillista viikossa

Alkuperäisessä tutkimuksessa tutkijat huomasivat, että kuohuvassa on joitain terveyshyödyistään tunnetusta punaviinistäkin tuttuja yhdisteitä. Tutkijat väittivätkin, että näiden yhdisteiden ominaisuudet saattaisivat estää dementian eri muotoja, kuten Alzheimerin tautia, ja edistää puolestaan tiettyjä muistin osa-alueita. 

Readingin yliopiston tutkijat huomasivat, että samppanjassa on suhteellisen korkeat tasot fenoleita, jotka ovat ensisijaisesti peräisin kahdesta punaisesta rypäleestä, Pinot Noir- ja Pinot Meunier -lajikkeista. Kuohujuomaa ei tutkimuksen mukaan edes tarvitse litkiä pullotolkulla, vaan jo pieni määrä, noin kolme lasillista viikossa, auttaa parantamaan muistia.

Ei suoraan yhdistettävissä ihmisiin

Tutkimuksessa on kuitenkin yksi selkeä ongelmakohta: se on tehty rotilla. Englannin terveysviranomaiset muistuttavatkin, etteivät tulokset ole suoraan verrannollisia ihmiseen. Kuohuvan sijaan suositellaan esimerkiksi persiljaa, maapähkinöitä ja mustikoita, jotka kaikki sisältävät muistia parantavia flavonoideja, ja ovat terveellisempi vaihtoehto alkoholijuomille.

– Minusta olisi hienoa, jos lasillinen samppanjaa viikossa estäisi Alzheimerin tautia, mutta tutkijana en usko, että se on perusteltua tai jotain, jota suosittelisin ihmisten tekevän, toteaa puolestaan Buzzfeedin haastattelema tohtori James A. Hendrix.

Lähteet: Fox News, Buzzfeed

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat