Ruokakauppoihin tulee nyt valmisruoka, jonka tuotantomäärät ovat täysi kysymysmerkki: "Valmistetaan raaka-aineista, joita toivoisimme, ettei meillä olisi"

shutterstock_1980976739
Erilaiset hävikkituotteet ovat nyt suosittuja. Shutterstock

Erilaiset hävikkiruoat kiinnostavat edelleen suomalaisia. Nyt K-ryhmä tuo kauppojen hyllyille kaikkien aikojen ensimmäisen hävikkivalmisruoan.

Sekä elintarvikevalmistajat että ruokakaupat ovat jo jonkin aikaa kehitelleet erilaisia hävikkituotteita. MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on kerrottu aiemmin muun muassa erilaisista hävikkijäätelöistä. Kesällä 2020 lanseerattiin Ingmanin Hupsis-jäätelö, joka valmistetaan normaalisti hävikkiin joutuvasta palautusmassasta. Viime elokuussa hävikkijääteölkelkkaan hyppäsi myös Froneri Finland, joka toi markkinoille uuden Aino-hävikkijäätelön

Ruokakaupoissa on sen sijaan aiemmin puuhailtu muun muassa hävikkimehua sekä erilaisia tuotteita sisältäviä hävikkilaatikoita. Ensimmäisenä hitiksi nousseet kahden euron hävikkilaatikot toi myyntiin Lidl. Viime vuonna omat hävikkilaatikonsa toi myyntiin myös S-ryhmä.

Hävikkitomaateista ja -juustosta uusi valmisruoka

Nyt K-ryhmä tiedottaa tuovansa myyntiin Suomen ensimmäisen hävikkivalmisruoan. Kyseessä on jatkoa Hyvis-tuotesarjalle, johon kuuluu aiemmin mainittu hävikkimehu sekä hävikkiglögi.

Uusi valmisruoka, tomaattijuustokeitto, valmistetaan K-ryhmän keskusvaraston hävikkitomaateista sekä Juustoportin ylijäämäjuustosta.

– Pohdimme esimerkiksi Juustoportin kanssa mitä ylijäämävirtoja keskusvarastolle jää ja missä muodossa niitä voitaisiin hyödyntää. Tomaatit ovat myynnillisesti iso tuoteryhmä ja jatkuvassa tuotevirrassa ylijäämää kertyy, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske tiedotteessa.

Tästä syntyi Jäsken mukaan ajatus, voisiko liian kypsät tai kolhiintuneet, mutta muuten herkulliset tomaatit hyödyntää keiton muodossa ja näin välttää hävikkiä. Keitossa saatetaan käyttää esimerkiksi tomaatteja, jotka ovat kolhiintuneet matkalla keskusvarastolle, tai jotka eivät täytä vaadittuja ulkonäköstandardeja.

"Hävikkituotteet valmistetaan raaka-aineista, joita toivoisimme, ettei meillä olisi"

Hävikkikeiton valmistaa Juustoportin Kasvis Galleria Kuopiosta. Keitossa on noin 40 prosenttia tuoreita hävikkitomaatteja sekä Juustoportin Isabella ja Grand Reserve -juustoja.

– Myös keiton juustot ovat ylijäämätuotteita. Laadultaan ne ovat ensiluokkaisia, mutta eivät täytä Juustoportin ulkonäköstandardeja juustopakkauksiin, esimerkiksi halkeamien vuoksi. Keittoihin ne sopivat loistavasti, kertoo Juustoportin markkinoinnista vastaava johtaja Niklas Keski-Kasari.

Se kuinka paljon keittoa voidaan valmistaa, riippuu siitä, miten paljon tomaattihävikkiä syntyy. 

– Lähtökohta hävikkituotteissa on hieman nurinkurinen, sillä ne valmistetaan raaka-aineista, joita toivoisimme, ettei meillä olisi. Haluamme kuitenkin hyödyntää väistämättä jäävän hävikin fiksulla tavalla, Jäske kertoo. 

Videolla: Sanna Marin paljastaa lempiruokansa – kertoo avaimen hyvään tomaattikastikkeeseen

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!