Erilaiset piirakat ovat kasvattaneet suosiotaan, ja siihen on ainakin yksi selvä syy.
Maanantaina 20.10. vietetään ensimmäistä kansallista piirakkapäivää. Päivän on lanseerannut Leipätiedotus ry.
Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen kehuu tiedotteessa erilaisia piirakoita "ylivoimaisiksi välipaloiksi".
– Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä, sillä ne kuuluvat suomalaiseen ruokakulttuuriin, jossa niillä on pitkä historia, Mensonen summaa.
Lue myös: Maaritilla välähti: Teki mahtavan "karjalanpiirakan"
Piirakoita moneen makuun
Piirakoista tunnetuimpia ovat erilaiset riisitäytteiset piiraat, kuten karjalanpiirakat ja riisipiirakat. Kerroimme MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla aiemmin riisipiirakan ja karjalanpiirakan eroista.
Muita tunnettuja piirakoita ruokakulttuurissamme ovat muun muassa marja- ja sienipiirakat sekä paikalliset piirakat, kuten sultsinat, rönttöset ja vatruskat.
– Vuosisatojen saatossa ruokailutottumuksemme ja ruokaketju on muuttunut, mutta piirakat ovat säilyttäneet asemansa, Mensonen toteaa.
Piirakoita popsitaan eri muodoissa niin arkena kuin juhlapäivinäkin.
Lue myös: Valmislihiksessä täytettä alle ruokalusikallinen: "Voiko tätä muka kutsua lihapiirakaksi?"
"Käänteentekevä hetki välipalamarkkinassa"
Mensonen muistuttaa, että suomalainen ruokakulttuuri on vahvasti välipalaistunut, ja etenkin nuoret saavat välipaloista suuren osan päivän energiastaan. Suklaapatukoiden ja energiajuomien sijaan erilaiset piirakat olisivat terveellisempiä vaihtoehtoja.
– Ne ovat helposti mukaan napattavia, herkullisia ja terveellisiä välipaloja.
Nurmeslainen Pielispakari Oy:n toimitusjuohtaja Erkki Timonen nimeää 2010-luvun alun "käänteentekeväksi hetkeksi välipalamarkkinassa". Piirakoiden rooli vahvistui tuolloin yhdestä selvästä syystä:
– Kun paistopisteet tulivat ja kaupat lähtivät kehittämään paistopisteitä ja myymäläleipomoita, oli sillä suuri merkitys karjalanpiirakan ja riisipiirakan menestykselle, Timonen pohtii tiedotteessa.
Lue myös: Tiesitkö? Paistopisteen liha- ja riisipiirakoita ei saisi syödä enää ostopäivän jälkeen
Perunapiirakat kasvattaneet suosiota
Timonen arvioi, että piirakat edustavat kappalemääräisesti noin reilua puolta paistopisteiden valikoimasta.
Suosituimpia ovat tietysti riisipiirakat ja riisitäytteiset karjanpiirakat, mutta myös muut täytteet maistuvat. Timosen laskelmien mukaan noin 80 prosenttia piirakoista on tällä hetkellä riisitäytteisä ja loput muilla täytteillä.
– Perunatäytteiset piirakat ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina.
Lue myös: Tiesitkö tätä karjalanpiirakoista?
Katso myös: Paistopisteiden riisipiirakat Halpa vs. kallis -sarjan makutestissä
7:41Mikä tuote voitti makutestin?