Onko pitkään kypsynyt ruoka herkkuasi? Näin käytät haudutuspataa oikein

shutterstock_228967423
Haudutettuja ruokia tehdessä voi hyödyntää halvempia ruhonosia, sillä pitkä kypsennysaika mureuttaa sitkeänkin lihan. SHUTTERSTOCK

Talvisen ulkoilupäivän päätteeksi pitkään haudutetut lihapadat maistuvat erityisen hyviltä.

Haudutuspata saattaa olla seuraava keittiöhitti. Pitkään haudutetut ruoat maistuvat etenkin kylminä talvipäivinä, mutta uunin jättäminen päälle tunneiksi yksin kotiin on turhan riskialtista.

Useimmissa haudutuspadoissa on kolme lämpötilavaihtoehtoa, joten ruoan valmistumiseen menevää aikaa voi säätää omien menojen mukaan. Haudutuspataa käyttäessä kannattaa muistaa muutama helppo nyrkkisääntö.

Lihan valinta

Haudutuspadassa halvemmat ruhon osat, joissa on paljon sidekudosta ja rasvaa, pääsevät oikeuksiinsa. Kokeile esimerkiksi naudan lapaa tai possun kassleria. Hauduttaessa sidekudos hajoaa ja tuloksena on erittäin mureaa lihaa murto-osalla siitä hinnasta, mitä kalliimpi liha maksaa.

Ruskistaminen

Ennen hauduttamista lihan pinta kannattaa ruskistaa pikaisesti pannulla. Lihat ovat tällöin maukkaampia ja kauniimman värisiä.

Kypsennys

Aseta haudutuspadan lämpötila ensin korkeaksi ja odota, kunnes ruoka alkaa kiehua. Vähennä sen jälkeen lämpöä ja jätä ruoka hautumaan.

Muista neste

Haudutuspadassa tehdyt ruoat vaativat nestettä. Vesi on hyvä pohja, mutta voit halutessasi lisätä ruokaan esimerkiksi punaviiniä.

Yrtit ja vihannekset

Lisää yritit ja vihannekset ruokaan vasta loppuvaiheessa, jotta ne säilyttävät rapeutensa.

Älä kurki

Pidä haudutuspadan kansi paikoillaan, vaikka kuinka haluaisit nuuhkaista padan ihanaa tuoksua silloin tällöin. Padan lämpö karkaa, jos kantta aukoo turhaan.

Älä ahtaa

Älä täytä haudutuspataa äärimmilleen, vaan jätä noin kolmasosa tyhjää tilaa. Tällöin nesteellä on tilaa kiehua.

LUE MYÖS:

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!