Oletko valmis? Mansikoiden pääsato kypsyy ensi viikolla

mansikkarasiat

Kolea alkukesä on viivyttänyt mansikkasatoa ympäri Suomea. Hyviä uutisia on kuitenkin luvassa, sillä mansikoiden pääsadon ennustetaan kypsyvän ensi viikolla.  

Makuja.fi uutisoi mansikkasadon viivästyneen koko Suomessa epävakaisten sääolojen vuoksi. Helsingin kauppatorin torimyyjät ennustavat kuitenkin mansikoiden pääsadon kypsyvän ensi viikon aikana.

– Pääsato alkaa kypsyä parin viikon sisällä., jolloin myös hinta tulee alaspäin. Kylmän sään vuoksi hinta on ollut korkeampi, kauppatorin torimyyjä kertoo.

Korvaavaa marjaa Virosta

Mansikka ei ole ainoa tuote joka on kärsinyt epävakaista ilmoista. Kylmä alkukesä heijastuu lähes kaikkiin suomalaisiin tuotteisiin, eikä mistään ei ole ollut tänä vuonna ylitarjontaa, torilta kerrotaan. Mansikoiden kypsyminen on ollut tänä vuonna hyvin paikallista.

– Ensi viikolla olisi pääsadon aika, mutta monin paikoin pellot ovat vielä valkoisinaan raakileista, kertoo torimyyjä Anneli Björkqvist.

Lähiviikkojen sääennusteet eivät lupaa hyvää kypsyvälle sadolle. Björkqvist ennustaakin sadon jäävän tänä vuonna todella pieneksi.

– Marjat eivät kypsy, ainoastaan homehtuvat, sillä ne tarvitsisivat aurinkoa, kertoo Björkqvist.

Suomalaisen mansikan huonon saatavuuden vuosi mansikkaa on tuotu paljon esimerkiksi Keski-Virosta, jossa sää on ollut aurinkoisempaa.

”Tilannetta kannattaa seurata aktiivisesti”

Mansikoiden kanssa kannattaa olla nopea ettei jää ilman. Paras mansikkakausi kestää nimittäin vain noin muutaman viikon ajan. Pakastusmarjaksi parhaiten sopivaa polkaa on jo nyt tarjolla, ja suurimmat erät tulevat myyntiin lähipäivinä.

– Viime vuonna mansikka jäi melko kalliiksi ja sesonki kesti vain pari viikkoa. Monet lähtivät lomille ja päättivät jättää pakastuksen elokuun alkuun, mutta mansikkaa ei sitten enää ollutkaan, kertoo Anneli Björkqvist.

Tänäkään vuonna pitkään mansikkakauteen ei kannata luottaa, vaan käydä ostamassa pakastusmarjat mahdollisimman pian sadon kypsyttyä.

– Tänä vuonna mansikoiden pakastuksen kanssa kannattaa olla nopea ja seurata tilannetta aktiivisesti, Björkqvist lisää. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.