Helteet ovat aikaistaneet pääsatokautta hurjasti, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki.
Meneillään on mansikoiden paras sesonki, joka kestää erityisesti eteläisemmässä Suomessa seuraavat kaksi viikkoa.
– Nyt on paras aika hankkia mansikat, jos niistä aikoo esimerkiksi tehdä hilloa tai pakastaa ne, Ilomäki sanoo.
Hän kertoo, että vuorokauden lämpötilavaihtelun erot vaikuttavat mansikan makuun. Mitä enemmän lämpötilavaihtelua on yön ja päivän välillä, sitä makeampia mansikat ovat.
Satokausi saattaa jäädä lyhyeksi
Uudellamaalla Tuusulassa pääsatoaika on jo täydellä teholla käynnissä. Mansikan pääsato on kypsynyt kaksi viikkoa tavallista aikaisemmin. Marjatila Juhmon ja Myllykylän Mansikan yrittäjä Johanna Matilainen kertoo, että normaalisti tässä vaiheessa keräiltäisiin vasta ensimmäisiä mansikoita.
– Mansikkaa kypsyy helteiden takia kerrallaan todella paljon. Helle on stressaavaa mansikoille, mutta laatu on pysynyt hyvänä, Matilainen sanoo.
Mansikoita myydään molemmilla tiloilla aamusta iltaan, ja marjat suositellaan laittamaan pakkaseen heti keräämisen tai ostamisen jälkeen.
Matilainen kertoo, että viime kesän sateet vaikuttivat siihen, että marjat olivat hyvin pehmeitä. Helteellä taas satokausi jää lyhyeksi. Pilvipoutaiset päivät ja viileämmät yöt ovat mansikalle parhaita.