Marttojen kotitalousneuvoja vinkkaa, miten jouluna voi välttää ruokahävikin.
Syötäväksi kelpaavaa ruokaa lentää Suomessa roskiin vuosittain koko ruokaketjun osalta hieman vajaat 400 miljoonaa kiloa. Eniten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa.
Luonnonvarakeskuksen tietojen mukaan keskivertokuluttaja heittää Suomessa syömäkelpoista ruokaa roskiin noin 27 kiloa vuosittain. Nelihenkisessä perheessä se tarkoittaa useamman sadan euron edestä hukkaan heitettyä rahaa. Eniten hävikkiä syntyy kotitalouksissa vihanneksista, hedelmistä ja marjoista, vaikka hedelmien ja vihannesten rinnalla marjojen osuus on häviävän pieni.
Ruokahävikkiä pystytään välttämään ennakoimalla paremmin ruoan kulutusta tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka paremmin.
Lue myös: Valtteri tekee riisipuuron tavalla, jota moni ei ole hoksannut: "Älyttömän hyvä"
Vältä hävikki jouluna
Joulupöydät notkuvat erilaisia herkkuja ja herkästi siitä voi jotain päätyä ruokahävikkiin. Kannattaakin miettiä jo ennakkoon, että minkälainen porukka joulupöytään on tulossa.
– Pienet lapset syövät aika vähän ja jouluruoat voivat olla vieraita. Teini-ikäiset taas saattavat syödä yllättävänkin paljon, että heillä voi suurikin nälkä. Ja paljon riippuu siitä, että kuinka paljon siellä joulupöydässä on muuta tarjottavaa, opastaa Marttojen kotitalousasiantuntijaViiden jälkeen -ohjelmassa.
