Suomalaiskokki kehottaa: Ota kinkun paistorasva talteen – ja käytä myöhemmin ruoanlaitossa!

joulukinkku
Joulukinkun tähteitä voi hyödyntää lähes kaikissa arkiruuissa. Shutterstock

Viimeistään joulupäivän jälkeen on yleensä saanut jo enemmän kuin tarpeeksi perinteisistä jouluruuista. Sen sijaan, että yrittäisit pakolla syödä kinkun jämiä joululaatikoiden kanssa, kannattaa siitä loihtia jotain aivan muuta, kuin jouluruokaa.

Vaikka joka iltana söisi vielä yöpalaksi yhden kinkkuvoileivän, saattaa sitä jäädä silti yli. Atria Mestari Jarmo ”Jame” Ritvanen kertoi MTV:lle, mitä kinkun tähteille ja yleensä hukkaan menevälle kinkunpaistorasvalle kannattaa tehdä.

Paistorasva talteen

Kinkun paistossa ”ylimääräiseksi jäävä” paistorasva aiheuttaa yleensä hämmennystä: Mitä sille pitäisi tehdä ja voisiko sitä vielä jotenkin hyödyntää?

Ritvanen neuvoo jäähdyttämään kinkkurasvan astiassa, jolloin varsinainen rasva kerääntyy pintaan. Rasvakerros kannattaa kuoria pinnalta pois ja hyödyntää esimerkiksi pannurasvana, jolloin ruokaan saa kivasti possun makua.

– Ennen aikaan nuo ”läskit” annettiin linnuille, mutta niin ei oikeastaan kannata tehdä, koska se rasva on aivan liian suolaista, Ritvanen sanoo.

Astian pohjalle jäävä kinkkuliemi kannattaa keittää kattilassa hieman kasaan, jolloin liemestä tulee tiiviimpää ja sitten siivilöidä isommat sattumat pois. Jääkaapissa liemi ei kovin kauaa säily, minkä vuoksi Ritvanen neuvoo pakastamaan sen.

– Kun liemen pakastaa esimerkiksi jääpalamuotteihin, siitä voi sitten myöhemmin näppärästi napata yhden jäisen kuution lihalientä poreilemaan ruokaan, Ritvanen toteaa.

Kinkun tähteet uusiokäyttöön

Perinteisten jouluruokien jälkeen ihminen alkaa kaivata jotain hieman eri makumaailmoista. Ritvanen neuvoo, että joulukinkun tähteitä voi hyvin hyödyntää lähes missä tahansa arkiruoissa: kiusauksissa, pastoissa tai jos kaipaa jotain hieman kevyempää, niin salaateissa.

– Kinkun jämistä voi valmistaa myös esimerkiksi pyttipannun tai tehdä vaikka pulled pork -hampurilaisia, Ritvanen vinkkaa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat