Oletko belgialaisoluen ystävä? – ilmastonmuutos vaarantaa harrastuksesi

Olut
Belgialaisen lambic-oluen valmistus on jouduttu keskeyttämään poikkeuksellisen lämpimän syksyn vuoksi. Kuvituskuva.

Ilmastonmuutos uhkaa perinteisen belgialaisen lambic-oluen valmistusta, kertoo maan johtava käsityöläispanimo Cantillon.

Sen mukaan oluenvalmistus on jouduttu keskeyttämään toistaiseksi poikkeuksellisen lämpimän syksyn vuoksi. Yön lämpötilat ovat pysytelleet 10–15 asteessa, kun otollisin lämpötila on huomattavasti viileämpi.

Cantillon, kuten monet muutkin belgialaiset panimot, panevat olutta vanhojen perinteiden mukaisesti. Lambic-oluen vierteeseen ei lisätä hiivaa, vaan käyminen tapahtuu spontaanisti ilmassa olevan villihiivan ansiosta.

Käymisastioita säilytetään ulkona puisissa sammioissa, ja oluesta tulee näin erittäin hapanta. Lambicia käytetään myös pohjana esimerkiksi kuuluisalle kirsikkaoluelle Kriekille.

Yli sata vuotta vanha Cantillonin panimo tuottaa noin 400 000 olutpulloa vuodessa. Nyt liiketoiminta kuitenkin kärsii huomattavasti aiempaa korkeammista lämpötiloista.

Panimoa johtava Jean Van Roy sanoo, että hänen isoisänsä pani lambicia aina lokakuun puolivälistä toukokuulle, mutta hän ei ole pystynyt tekemään näin vielä kertaakaan niinä 15 vuotena, joiden ajan hän on vastannut Cantillonista.

– Panemisaika lyhentyy joka vuosi. Viime vuonna pystyimme aloittamaan vasta marraskuun 10. päivä, emmekä koskaan pysty jatkamaan maaliskuuta pidemmälle. Sopeudun, koska minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, mutta tämä on ikävää, hän kertoo.

Hän pelkää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Viiden kuukauden panemisaika rajoittaa tuotantoa merkittävästi.

– Jos menetämme viikon, selviydymme vielä, mutta kolme viikkoa tai enemmän tekisi tilanteen vaikeaksi.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!