Nyt saa sikailla ihan tieteen nimissä! Pizzaa ahmineet miehet paljastivat yllättävän piirteen elimistöstä – varo kuitenkin yleistä virhettä

Viiden minuutin pizza – Arin nerokas pizza valmistuu ilman hiivaa ja uunia 3:15 Viiden minuutin pizza – Arin nerokas pizza valmistuu ilman hiivaa ja uunia

Ihmisen elimistö pystyy yllättävän hyvin käsittelemään satunnaisen ylensyönnin. Säännöllinen ahmiminen kuitenkin kostautuu terveysongelmina.

Pizzaa viidessä minuutissa? Ari Paksuniemen nerokkaalla reseptillä se onnistuu – katso ohje videolta!

Syö niin paljon kuin jaksat -periaatteella toimivasta buffetravintolan pöydästä tai juhla-aterialta noustessaan olo voi olla fyysisesti epämukavan täysi ja psyykkisestikin huono. Ruokamorkkiksesta kärsiville on nyt hyviä uutisia.

Vastikään ilmestynyt englantilaisen Bathin yliopiston tutkimuksen mukaan elimistö kykenee yllättävän hyvin käsittelemään valtavan ja kertaheitoilla tulevan kalorimäärän. Satunnaisella ahminnalla ei tutkimuksen mukaan ole välittömiä negatiivisia vaikutuksia aineenvaihduntaan. Pitkällä tähtäimellä ylensyönti tosin lisää lihavuuden ja siihen liittyvien sairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen ja sydäntautien, riskiä.

Miesten elimistö otti hyvin vastaan ylensyönnin

Tutkimukseen osallistui 14 tervettä miestä ikähaitarilta 22–37 vuotta. Aluksi miehiä käskettiin syömään sen verran pizzaa, että he kokivat olonsa aterian jälkeen mukavan kylläisiksi. Tutkimuksen seuraavassa osiossa osallistujien piti syödä niin paljon pizzaa, että he eivät enää kyenneet ottamaan haukkuakaan.

Maksimiannosta syödessään miehet pystyivät ahtamaan itseensä kaksinkertaisen määrän kilokaloreita siihen nähden, minkä he olivat kokeneet mukavaksi. Keskimäärin miehet kykenivät syömään kerralla yli 3000 kilokalorin edestä eli noin puolentoista suuren pizzan verran, mutta osa kykeni tuhoamaan jopa kaksi ja puoli suurta pizzaa yhdeltä istumalta.

Osallistujien olo ahminnan jälkeen oli ymmärrettävästi väsynyt ja vetelä, eikä heillä ollut halua syödä enää yhtään enempää – ei edes makeaa, vaikka jälkiruoalle sanotaankin olevan aina tilaa. Ylensyönnin jälkeistä ruokahaluttomuutta yllättävämpänä voi pitää sitä, että miesten aineenvaihdunta otti maksimiannoksen ruokaa yllättävän hyvin vastaan. 

Tutkijat huomasivat, että miesten verensokerit eivät olleet ylensyönnin jälkeen korkeammalla kuin ne olivat tavallisen aterian jälkeen. Veren rasva-arvot olivat kohonneet vain hieman huolimatta suuresta määrästä kerralla nautittua rasvaista ruokaa. 

Osallistujien veren insuliinipitoisuus oli 50 prosenttia korkeammalla kuin normaalisti. Tämä voi selittää sen, miten miesten veren rasva-arvot pysyivät hallinnassa suuresta kalori- ja rasvamäärästä huolimatta. Eniten ahminta vaikutti suolistossa vapautuviin hormoneihin, jotka stimuloivat insuliinin eritystä, sekä kylläisyyden tunteeseen.

Löydökset ilmestyivät British Journal of Nutrition -tiedelehdessä.

Satunnainen ylensyönti ei ole ongelmallista – säännöllinen on

Tutkimuksen mukaan ihminen – ainakin terve nuori mies – kykenee syömään kerralla kaksinkertaisen määrän ruokaa siihen nähden, mikä riittäisi tuomaan kylläisyyden tunteen. Ihmiselimistö näyttää myös olevan sopeutunut hyvin ottamaan vastaan valtavan määrän ravintoaineita yhdellä aterialla.

Nykymaailmassa ongelmana on kuitenkin ylensyönnin säännöllisyys. Ylenpalttista herkuttelua ei tapahdu satunnaisesti, esimerkiksi joulupöydässä, vaan jopa päivittäin. Liika energia varastoituu elimistöön rasvana, mikä voi lopulta johtaa lihavuuteen ja sairastumiseen.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!