Mainos

Milloin joulukinkku kannattaa ostaa? Lihajohtaja Järviseltä toimintaohjeet: "Jos kinkun hankinta jää viime tippaan..."

Joulunpyhät lähenevät ja monet miettivät jo joulupöydän antimia. Kannattaako joulukinkku hankkia poikkeusvuonna erityisen aikaisin, vai voiko kinkunoston jättää viimetippaan? Lihatalo HKScanilta kerrotaan kinkkutärpit.

Videolla: Näin paistat pienen joulukinkun

Lejoksen jouluruokatutkimuksen mukaan kinkku on Suomessa yhä joulupöydän kuningas, ja kaksi kolmesta valitsee sen juhlapyhien ykkösruoaksi. Kinkku on tärkein 55–64-vuotiaiden ikäryhmässä. Kinkun merkitys putoaa kuitenkin nuoremmissa ikäryhmissä, ja esimerkiksi 18–24-vuotiaiden joukossa enää puolet ikäryhmästä piti kinkkua tärkeimpänä joulupöydän ruoista.

MTV Uutisten Makuja.fi-ruokasivustolla kerrottiin aiemmin luomukinkkujen kasvavasta suosiosta. Kotimaiset luomukinkut kasvattavat vuosi vuodelta suosiotaan ja ne myydään loppuun jo hyvissä ajoin ennen joulua. 

Kinkun suosio nähdään myös suomalaisissa lihatataloissa. HK Scanin mukaan Suomessa syödään tänäkin jouluna lähes seitsemän miljoonaa kiloa kinkkua ja kinkku on edelleen ylivoimaisesti suosituin jouluruoka.

Koronapandemian vuoksi joulupöytien ääreen kokoonnutaan aikaisempaa pienemmissä joukoissa, mutta hyvästä ruoasta ei tingitä. HK:n mukaan jouluruokien valinnassa painottuvat tänä jouluna erityisesti suomalaisuus ja laatu. Kauppojen kinkkuvalikoima on lähes edellisvuosien kaltainen,  mutta pienempien kinkkujen valikoima kasvaa edelleen.

Lihajohtaja Järvinen: Kinkunostajat ajoissa liikkeellä poikkeusvuonna

On jo nähtävissä viitteitä siitä, että suomalaiset rytmittävät tänä poikkeusvuonna jouluruokaostoksensa hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Kinkunostajat ovat HK:n mukaan ajoissa liikkeellä.

HKScanin teettämän jouluruokatutkimuksen vastaajista vain kaksi prosenttia oli aiemmin ostanut jouluruokia verkkokaupan kautta. Tänä vuonna verkko-ostaminen sekä ruokakauppojen kotiinkuljetus- ja noutopalvelut moninkertaistuvat. Kinkkutoimitukset kauppoihin ovat alkaneet jo marraskuun puolella ja parhaimmillaan valikoimat ovat joulukuun puolivälistä alkaen.

Suosituin joulukinkku?

Yli puolet (55 prosenttia) joulukinkuista ostetaan pakastettuna, noin joka kolmas (35 prosenttia) kinkku on tuoresuolattu ja 10 prosenttia joulukinkuista ostetaan valmiiksi kypsänä. Luuttomat 2– 5 kilon painoiset juhlakinkut ovat lisänneet vuosi vuodelta suosiotaan. Potkallisten 6–8 kiloisten juhlakinkkujen osuus kaikista joulukinkuista on nykyään enää vain noin kolmannes.

– Pakastekinkun voi hyvin ostaa ajoissa joko omaan pakastimeen tai jääkaappiin noin viikko ennen sen paistamista ja antaa sulaa hitaasti jääkaapissa. Tuoresuolattu kinkku säilytetään kotona jääkaapissa, jossa se säilyy aina pakkaukseen merkittyyn viimeiseen käyttöpäivään asti. Kinkkuostoksille kannattaa lähteä ajoissa, ohjeistaa HKScanin Suomen lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen

Ei ole kuitenkaan maailmanloppu, jos on myöhässä liikenteessä ja pakastekinkun ostaa vasta jouluviikolla. Kinkun voi nimittäin laittaa myös jäisenä uuniin paistumaan.

– Jos kinkun hankinta kuitenkin jää ihan viime tippaan, ei pakastekinkun kanssakaan joudu pulaan. Jäisen kinkun paistamisen nyrkkisääntöinä ovat: tuplaa paistoaika ja paista miedossa 90–100 asteen lämmössä, muistuttaa Järvinen.

Tärkein apuväline kinkun paistamiseen on lihalämpömittari. Mittari työnnetään kinkun paksuimpaan kohtaan, ei kuitenkaan luuhun kiinni.

Katso videolta tarkat ohjeet kinkun paistoon.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja