Mainos
Mainos

Menetkö sinäkin lankaan? Tältä hyllyltä ruokakaupassa ostetaan eniten

Ruokakaupassa tuotteiden paikat on määritelty tarkkaan ennalta. Tiesitkö, mikä tietty hyllypaikka vetoaa asiakkaisiin kaikkein parhaiten?

Tarttuvatko heräteostokset suomalaisten matkaan ruokakaupasta aina tietyltä hyllyltä? Mille hyllylle tuotteet asetellaan, mikäli niiden toivotaan menevän kaupaksi erityisen hyvin? Makuja.fi selvitti, mitkä ruokakaupan hyllyt houkuttelevat asiakkaita kaikkein parhaiten.

Hyllynpäätyjä hyödynnetään tehokkaasti

Sekä S-ryhmän että Keskon edustajat kertoivat, että yksi hyllytyyppi on Suomessa ylitse muiden, kun tavaran halutaan käyvän kaupaksi. Tästä syystä erilaiset kausituotteet, kuten glögit ja piparit sijoitetaan usein harkitusti tietyille paikoille.

– Ajankohtaiset, asiakkaalle tärkeät tuotteet tuodaan usein hyllynpäätyyn. Siinä ne ovat suurimpien asiakasvirtojen ulottuvilla ja niiden ostaminen on mahdollisimman helppoa, S-ryhmän tilanhallintajohtaja Sanna Timola kertoo.

– Hyllynpäädyt ovat näkyvämpiä paikkoja ja niissä on siksi usein tuotemarkkinointia, Keskon tiedottaja Otto Heinonen toteaa.

Myös Lidleissä panostetaan hyllynpäätyihin, mikäli jotakin tiettyä tuotetta pyritään myymään entistä enemmän – tai sen halutaan saavan erityisen paljon näkyvyyttä.

– Parhaiten havaitaan esimerkiksi hyllyjen päädyt, Lidlin viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen komppaa.

Kaikki ruokakaupan hyllyt eivät ole yhtä myyviä

Yksittäisissä ruokakaupoissa ollaan usein niin ikään hyvin perillä myös siitä, mitkä hyllyt eivät ole välttämättä niitä parhaita myyntipaikkoja. Yhtä ainoaa vastausta siihen, missä kohtaa sijaitsevalta hyllyltä tuotteita ei poimita, ei kuitenkaan ole.

– Se riippuu todella paljon kaupan pohjaratkaisusta. Jossain kaupoissa voi tietysti olla niin sanottuja kuolleita kulmia, jonne asiakkaat eivät löydä. Näkyvillä opasteilla pystytään kuitenkin asiakkaita neuvomaan tehokkaasti, mistä kukin tuote löytyy, Heinonen kertoo.

– Kaikissa myymälöissä on toki paikkoja, jotka ovat pääasiakaskierron ulkopuolella, Timola toteaa.

Alahyllyjä ei kuitenkaan pidetä kaupan alalla yleisesti kaikkein parhaimpana areenana tuotteiden myynnille. Ylemmille hyllyille katse suuntautuu paremmin – ja tuotteisiin on helpompi tarttua, kun niiden saamiseksi ei tarvitse kyykistellä.

– Tässä toisessa ääripäässä ovat esimerkiksi hiljaisemman tuoteryhmän alahyllypaikat, Riikonen kertoo.


 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.