Huonolla säällä yllättävä vaikutus suomalaisiin – toimitko sinäkin näin ruokakaupassa?

Ruokaostokset
VTT selvitti suomalaisten ostoskäyttätymistä liiketunnistuksen ja silmänliikekameran avulla. VTT

Tiesitkö, että jopa säällä on vaikutusta siihen, millaisia tuotteita päätyy ostoskoriisi ruokakaupassa?

Teknologian tutkimuskeskus VTT selvitti kuluttajien ostokäyttäytymistä liiketunnistuksen ja silmänliikekameran avulla. Tutkimuksen perusteella kaupat pystyvät tunnistamaan erilaiset asiakastyypit ja mukauttamaan tuotesijoitteluaan niin, että kuluttajan asiointikokemuksesta tulee entistä miellyttävämpi.

VTT:n, Suomen Lähikaupan, Sinebrychoffin, Forecan ja Aalto-yliopiston juuri päättynyt Koda-yhteishanke toteutettiin Suutarilan Siwassa Helsingissä, jossa selvitettiin myymälässä olevien herätteiden vaikutusta kuluttajiin ja tunnistettiin erilaisia asiakastyyppejä.

Hankkeessa kartoitettiin asiakkaiden liikkumista myymälässä syvyyskameroilla ja vapaaehtoisille asiakkaille annettavilla silmänliikekameroilla. Kameroilla seurattiin, miten ihmiset liikkuvat myymälässä ja mihin katse kiinnittyy. VTT:n teknologian avulla saatiin tietoa myös tiedostamattomista katseen kohdistuksista ja liikkeistä. Kasvoja tekniikalla ei pysty tunnistamaan.

Paikallissäällä ja mielialalla vaikutusta heräteostoksiin

Ostokäyttäytymisestä saatua tietoa yhdistettiin myös Forecan säätietoihin ja lähikaupan myyntidataan. Tämän perusteella voitiin kaupassakävijät luokitella erilaisiin ryhmiin ja ymmärtää kyseisen kaupan rooli näiden asiakkaiden ostoskäyttäytymisessä. Samoin tunnistettiin tekijöitä, jotka ovat tärkeitä hyvän kaupassakäyntikokemuksen kannalta.

– Dataa yhdistelemällä saatiin muun muassa tietoa siitä, millä tavalla ihmisen ostosnopeus tai mieliala vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä kaupassa, minkälaiset asiakkaat ovat hypistelijöitä, mitkä asiat vaikuttavat heräteostosten tekoon ja miten kauppareissu vaikuttaa asiakkaan mielialaan, kertoo tutkija Katri Grenman VTT:ltä.

Asiakkaita luokiteltiin esimerkiksi ostostyypin mukaan (eväs-, täydennys- ja ruokaostokset) ja ostosten valitsemisnopeuden mukaan. Luokitteluja oli useampia päällekkäisiä.

–Nopealle ostajalle, joka on suoraviivainen toiminnassaan, on tärkeää myymälän selkeys ja "omien" tuotteiden löytyminen helposti. Hidas hypistelijä sen sijaan etsii iloisia yllätyksiä tuotevalikoimasta, uutuustuotteita tai on erityisen kiinnostunut tuotteiden sisältötiedoista, Grenman toteaa.

Väsyneet suomalaiset suuntaavat juomahyllylle – huonolla säällä ostetaan valmisruokaa

Tutkimuksessa saatiin tietoa myös siitä, millä tavoin kuluttajat tekevät valintoja kaupassa. Esimerkiksi väsyneeksi itseään kuvailleet ihmiset tekivät todennäköisemmin ostoja juomahyllyltä, mutta kiinnittivät vähemmän huomiota hyllynpäätyihin, jotka ovat monille kaupoille hyvinkin tärkeä mainospaikka.

VTT:n Owela-palvelussa tehdyssä käyttäjätutkimuksessa selvitettiin myös sään, ruuan ja juoman vaikutusta mielialaan. Käyttäjät kertoivat huonon sään vaikuttavan mielialaa alentavasti. Allapäin olevat ihmiset taas eivät juurikaan jaksaneet panostaa kokkailuun. Kauppatutkimuksessa huomattiin, että huonohkolla säällä ihmiset ostivat jonkin verran enemmän niin sanottua lohturuokaa, kuten valmisruokaa, pikkupurtavaa ja makeisia. Todella huonolla säällä vastaavaa vaikutusta ei kuitenkaan havaittu. Ihmisten käyttäytyminen kaupassa riippuu hyvin paljon myös vuorokaudenajasta ja viikonpäivästä.

Tutkimuksesta hyötyvät ennen kaikkea kaupat, jotka saavat tietoa asiakkaistaan sekä palvelujensa, valikoimansa ja tuotteidensa esillepanon merkityksestä. Kun erilaiset asiakastyypit voidaan tunnistaa, palveluita ja valikoimaa kyetään mukauttamaan paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi.

Mitä 4-vuotias ostaa ruokakaupasta, kun saa päättää koko perheen ruokaostokset? Katso helsinkiläisen Edvinin valinnat:

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.