Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin maanantaina ruoan hinnan nousun vaikutuksista kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Esille nousivat myös ruokakauppojen kikat saada kuluttajat nappaamaan tuotteita ostoskoreihinsa.
Pellervon taloustutkimus arvioi ruoan hinnan nousevan 11 prosenttia viime vuoteen verrattuna, eikä huippua ole vielä edes nähty. Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin maanantaina suomalaiskuluttajien ostokäyttäytymisestä vallitsevassa tilanteessa.
Lue myös: Miksi eri ruokatuotteiden hinnat nousevat eri tahtia?
Näin valintojasi ohjaillaan ruokakaupassa
Psykologi Jaana Simola kertoi lähetyksessä muun muassa suomalaisten pinttyneistä ostostavoista: usein ruokakaupasta tarttuu mukaan samat tutut tuoteet.
– Tietyt asiat automatisoituvat, kun käydään kaupassa ja sitä toistetaan. Tiedonkäsittelyprosessia jää silloin muuhun käyttöön ja se helpottaa arkea.
Toki kuluttajat sortuvat myös heräteostoksiin. Simolan mukaan kyse on psykologiasta: kauppiaat tietävät, että se mihin ihmisten tarkkaavaisuus kiinnittyy ohjaa myös valintoja ja ostopäätöksiä.
– Kauppiaat osaavat sijoitella tuotteet houkutteleville paikoille ja sellaisille paikoille, mistä ihmisten on pakko mennä ohi. Siihen se heräteostosten mukaan tarttuminen perustuu.

