Maailman isoin perunaoletettu joutuu DNA-testiin – "Luulevatko he, että olen geneettisesti muunnellut sitä?"

Ei kaunis, mutta ainakin iso! Doug-perunalla on painoa noin 8 kiloa 0:48 Ei kaunis, mutta ainakin iso! Doug-perunalla on painoa noin 8 kiloa
Katso videolta, miltä Dug-peruna näyttää.

Kansainvälisen uutiskynnyksen ylittänyt jättipottu joutuu tarkkaan syyniin, kun Guinness Worlds Records selvittää, onko mullasta kaivettu ilmestys todella oikea peruna.

Uudesta-Seelannista viime elokuussa löytynyt lähes 8 kiloa painava peruna ei välttämättä olekaan maailman suurin peruna. Itse asiassa paikallisen pariskunnan puutarhastaan kaivama massiivinen ilmestys ei välttämättä ole peruna laisinkaan.

Aluksi perunaoletettua kutsuttiin medioissa nimellä Doug, mutta sittemmin nimi on lyhentynyt muotoon Dug. Ennätyksiä kokoava Guinness World Records haluaa ennen tittelin myöntämistä tehdä Dugille DNA-testin. Dug onkin lähetetty Skotlantiin, jossa tarkoitus on selvittää, onko se oikeasti pottu.

– Luulevatko he, että olen geneettisesti muunnellut sitä? Tämä on ollut tunteiden vuoristorataa, toistaiseksi todentamattoman perunan pihaltaan vaimonsa kanssa löytänyt Colin Craig-Brown sanoo uusiseelantilaisen Stuff-uutissivuston mukaan.

Todistelu tuntuu miehestä lannistavalta, mutta hän haluaa todistaa epäilyt vääriksi. Tällä hetkellä maailman suurimman potun titteli on vain vajaa viisikiloisella laiheliinilla.

Dugin paino alkoi laskea

Dug painoi löytöhetkellä 7,8 kiloa, mutta kaivamisessa käytetyn talikon iskut saivat sen menettämään nesteitä ja painoa. Esittelykierroksen jälkeen massiivinen ilmestys kääräistiin parin muovipussin sisään ja pistettiin pakastimeen. Colinin mukaan Dug painoi viime punnituksella 7 kiloa.

Tulevaisuudessa Dug saattaa saada uuden muodon vodkana. Colin on myös miettinyt kloonaavansa mukulan, jotta hän ja muut voisivat nauttia kuuluisuuden seurasta pidempään.

Colin on selvästi vakuuttunut, että Dug on oikea peruna. Mies aavistelee, että kyseessä on Moonlight-lajin pottu, jonka mukulat voivat kasvaa todella suuriksi. Dugin perimmäinen luonne selvinnee lähitulevaisuudessa.

Tässä on tulevaisuuden peruna - ilmaperuna mahdollistaa sen, että uutta perunaa voisi saada keskellä talveakin 3:56

Lähteet: Stuff, Mirror

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.